Unen  Maailma

Ajattelijalta;

Ajattelija on kiinnostunut unista. Kirjoita ajattelijalle millaisia unia näet, voi olla pitkä selostus tai lyhyt käytä nimimerkkiä kirjain lyhenteitä, Voit kirjoittaa vaikka joka päivä jos näet unia niinkuin ajattelija katselee pitkin öitä lyhyt elokuvia. KIrjoitus ohjautuu ajattelijan sähköpostiin, ennakkotarkistusta varten. Ajattelija laittaa kuvan. Kirjoita:Riipaise viestisi täällä osioon. Kiitos  Tarkoitus ei ole tehdä teinipoikien märkäuni osiota.Eikä mitään pelimaailmaan liittyvää, väkivaltaista. Ajattelijaa kiinnostaa unet koska itse näen paljon unia.


Mitä uni on

Professori Markku Partinen

Uni on ihmisen aivotoiminnan tila, jossa tietoinen yhteys olemassaoloon on poikki. Unen aikana elimistö elpyy ja lepää, ja esimerkiksi sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Ainoastaan aivot työskentelevät, sillä ne käsittelevät päivän tapahtumia ja lataavat omia energiavarastojaan.

Univaiheet voidaan luokitella torkeuneen (N1-uni), kevyeen uneen (N2-uni), syvään uneen (N3-uni) ja REM-uneen (R-uni). Syvä uni (deltauni) on fyysisen levon kannalta tärkeää, sillä silloin täytetään solujen energiavarastoja ja korjataan valveen aikaisen rasituksen vaurioita. Syvässä unessa aivot ja elimistö nukkuvat, ja ihminen on hyvin tokkurainen, jos hän herää kesken unien. N1-uni on valveen ja unen välimaastossa esiintyvä torkku, jota ei yleensä koeta uneksi.

REM-unen aikana aivot ja elimistö aktivoituvat syvään uneen verrattuna: aivojen toiminta on vilkasta ja hengitys, sydämen rytmi ja hormonitasapaino vaihtelevat. Tällöin päivän kokemukset ja tunnetilat järjestyvät ja saattavat kertautua. REM-unessa tapahtuu oppimista ja mieleen painamista, ja sitä voidaan sanoa myös psyyken lepovaiheeksi. Suurin osa unista nähdään myös tällöin. Jos nukkuja herätetään kesken REM-unen, hän muistaa usein kirkkaana näkemänsä unen. Syvä uni ja vilkeuni vaihtelevat vuorotellen. Syvässä unessa opitaan tietoja ja REM-unessa opitaan taitoja.

Ihmiset ovat myös luonnostaan joko aamu- tai iltavirkkuja, mikä on hyvä ottaa huomioon omaa vuorokausirytmiä suunnitellessa. Unirytmi voi mennä sekaisin myös epäsäännöllisistä työajoista ja matkustettaessa aikavyöhykkeeltä toiselle.

Julkaistu: 17.9

tressi  (ansku)
tressi (ansku)

3/11Aina kun on stressiä ( usein on) näen unta jossa hermostun jollekki, usein isännälle....olimme muuttaneet ja isäntä oli roudannut kotiin paljon koiria hoitoon ja niiden jätöksiä siivosin kiukkuisena että miten minulta kysymättä ...hassua kun kuiteski tykkään koirista

ruottisa
ruottisa

05/11 Viime yönä tuli käytyä ruotsin maalla tukholmassa joitain paketteja hakemassa,  Unessa kaikki tietysti särkyi tai hukkui. Kuljettajaa en mistään saanut, kun auton sain sen taas kerran hukkasin. Löytänyt parkkitalosta sitä en, laivanikin oli lähdössä muorin odottaessa siellä. Sen muistan paketteja ei ollut eikä tämä kulkija laivassa.

railo
railo

03/11 Olin pyöräilemässä ystäväni kanssa kun huomasin reppuni unohtuneen jonnekkin,. Palasin toisen ystäväni kanssa hakemaan sitä kun huomasin sen olevan ojan toisella puolella heitettynä. Jätin pyöräni siihen kun näin railon ojasaajohon putosin aika syvälle, railo oli kapea ja vaikea nousta, entiedä miten selvisin tuli yöllinen tarve käydä pihan perällä ja uni loppui siihen

Flag Counter
jalka kipeä
jalka kipeä

28/10 Muorin kanssa tunturikeskuksessa kun muori loukkasi jalkansa pahasti. Raahasin tai oikeasti retuutin muoria hissille. Hissi lähtikin liikkeelle, ja monien mutkien kautta vei meidät outoon toiseen tunturikeskukseen. Siellä kaksi ystäväll8ista työntekijää auttoi minua retuttaamaan muorin toiseen hissiin joka vei meidät sinne minne pitikin, uni taas keskeytyi ja muori heräsi kanssani samaan aikaan kysyin ihmettelevältgä muorilta onko jalka vielä pahasti kipeä.

23 yö
23 yö

Käärmeitä

Viime yö oli oikea unien yö Heräsin moniin uniin yksi oli kovin mieleenpainuva jossa sisällemme tuli suuri käärme. Sain sen kiinni mailalla jossa oli pussi. Toin käärmeen lähelle kasvoja jolloin repäisin sen irti. Heräsin kun unilaitteenii puhalsi letkusta ilmaa suoraan kasvoihi. 

Toinnen erikoinen jossa jonkun jonon välissä kyynärpäälläni löin johonkin sivuuttaakseni sen.Heräsin kun olin iskenyt sängyn laitaa kädelläni.

Sanotaan että unissa näkee ja kokee edellisten aikojen asioita. Minulla ei ole tapana etuilla päinvastoin jos on vähän tavaraa annan mennä eteen jonossa. Käärmeistä en pidä kuten meidän rakas miniämme joka niistä kyllä pitää. Tulevan ennusteluun unessa en usko. Menneisiin kyllä.