Satu oravasta

Vanha orava pomppii puussa, aikoihin ei ole ollut hampaita suussa. Viimeinenkin lähti, pähkinöitä syödessä yrittäen näyttää olevansa johtotähti.

Eihän vanhasta mihinkään ole alkoi ukosta tuntua, siitä on vuosia kun rouva orava kantoi huntua. Monta poikuetta on sen jälkeen saatu, nyt viimeinenkin hyvä käpypuu kaatu ison moton edessä. Ollaan ihmizsten pähkinöitten varassa.

Kuka haluaisi almuja ottaa, pakko on ruokkia perhe vaikka se olisi suuri erhe, pähkinöitä kantaa pöytään niitä antaa. Kun en hampaattomana pähkinöitä syödä. Voinhan niitä myydä tai vaihtaa, nyt keinoja kaihtamatta hommaan suureen vanhus lähtee pähkinöitä hakee puun juureen.

Voiskohan jossakin pussin käpyjä saada. Vanhus lähti matkaan, Kiersi, kiersi tassuja hiersi, Ei löytynyt käpyjä, oravia toisia. Yksin metsässä suuressa, seisOI juuressa puun. Haukkoi henkeä aukoi suun, katsoi ylös suuren puun.

Huomasi löytäneen paikan soman. Tästä
tehdä oma. Käpyjäkin joka puussa, niitä voi imeskellä hampaattomassa suussa. Täytyy hakea rouva oma, mistäköhän rouvan löytää, voisi kutsua loistavaan ruokapöytään. Niin vanhus huhuili hiukan, kuuli äänen tiukan. Naapuri puussa käpyjä suussa rouva ootti. perään lensi heti nootti.

Vanhus nähnyt unta moista, hampaat edelleen tallella, pää hiukan kallella, en tahdo nähdä unta toiste.. Kasvoille saapui kirkas loiste, pähkinöitä otan ehkä toiste.