Ransuo fläpipaskon runouksia
Ajattelija aikoinaan tutustui tunturi retkillään ranskalaiseen ransuo mieheen tunturireissuillaan. Mies oli kova pölöttämään kumasti r sorrentaen. Elinikäinen ystävyys siitä jäi ainakin sen kesän muutaman viikon. No pari päivää. Joskus törmäsiimme kapakoissa ajattelijan ollessa työelämässä. Sillo tuli jaettua kortteja, muutakin kuin pokeri. Tässä yhtenä aikana ranshuo otti yhtevyttä ja lähetti paketin vessapaperiin kirjotettuja runouksia. Lupasin hiukan katella ja suomennella ja laittaa parraimpia muillekkin naatinnoks. Pahoja unia näkemään.
fRansuo fläpipaskon tekeleitä
Oun suomentanu näitä kookle suomentajalla ja sanakirjalla parraan kykyni mukkaan yrittäny ottaa selvää mitä tarkottaa. Ei oo pirruukaan ottanu selvää, käytin apteekissa naurovat ulos mut.
Tuikkaan teille muutaman maistiaisen. Täkyn. Jos jäätte koukkuun vierotusta ei oo. Kone vaan kiltisti kiinni. Siima poikkee.
RAKKAUEN hUUMAA
Rakkauden huumaa, tulikuuma, hullaannuttavaa,
mansikoitten läpitunkemaa, sinistä punaista, lehti vihreää.
Hyvän makuista, varpaan välistä kutisevaa.
Äiti ei tykännyt kengät piilotti, sukkiin tehtiin reikiä, juoksin
unohtamatta sinua, varpaiden paleltumatta, rakkauven polttaessa
sisuksia.
Rakkauden tulet loimuaa voimakkaana, säteillen lämpöään
meihin, vain me kaksi vanhaa, lähes teini iän ylittäneet,
viiskytä vuotta yhdessä olleita. Samoilla puilla poltettuja
Rakkauven liekkejä.
vÄKINÄISTÄ
Elämä on väkinäistä, elämän paloa, pimeyden perään,
Odotetaan valoa.
Ämpärillä kannettua vatsasta revittyä, voimatonta
väkinäistä venytystä. Odotan aikaa. Saamatta aikaan,
Sanojen tyhjää helinää.
Väkinäistä odotusta paremmasta eilisestä,
menetetystä huomisesta, tämän ajan vaivoista.
Risupartaista sanan sutinaa, kutinaa jota
koskaan tunne. Väkinäistä tuttavuutta, outoa ilmapiiriä,
Voimatonta, aikaansaatua venytystä.
Totuus
Pakkanen kylmettää sielun,
Saa veren kiehumaan, ottaisinko riskin.
Miten poistan kylmyyden, sammutan palon,
Vaikea erottaa totuutta, totuudesta.
AISTIT
Vuorten syleilyssä kuljimme käsi kädessä, meitä oli kaksi,
kuunnellen toisiamme, Äänten kaikuessa kellarin kaikuessa.
Yhteistä laulua, Mattia ja Teppoa, unohtamatta sävel kulkua tunteista
hukkaamastamme ajasta.
Kello jätätttää, vieterit vedetty, musiikkia emme enää kuule , ääni hiljentynyt, Löysin valon, Aistini palautuu.
pUNNAINEN
Punainen polttaa poskia, liekkien lisääntyessä.
Hymyn kareen hukkuessa.
Liekki leimahtaa läheisyydessä onnen,
värin singotessa kohti taivasta, sineä muuttaen värin toiseksi.
Poskien puna hälvenee.
Välimatka onneen pitenee,
kurkien auran vaietessa kohti kaukaista rantaa,
jättäen yksinäisyyden, Saamatta punaa poskilta pois,
jäihän kaipaus.
Punainen jäi meihin lämpöä tuoden,
liekkien lyödessä läpi rinnan, maksaen
vaaditun punaisen hinnan.
rAHKAUtTA
Rakastaisin jos osaisin, miehenä tunteita näyttää,
helpompi järkeä käyttää. Mies on mies eikä sulaessa
auringon lämmössä muutu. Lempeä jakaa kun saa
hirveä ajaa takaa, niin makaa kuin petaa.
lÄPI RUNNottuVA
Läpi runnottua. Eestakaisin vedettyä, valheellista elämää,
Kahvikupista juotua pilsneriä,todellista elämää.
Vaikeatajuisten hankien viemää, onnellisten ihmisten onnetonta kulkemista.
Voisimmepa ostaa kaiken takaisin, kuin syöden viime vuoden näkkileivät.
Menettämättä kasvojamme läpi runnottujen turhuuksien.
Ostettujen unelmien määrään nähden.
Turha edes yrittää, kukaan ei kuuntele, kellään ei vastuuta, runnoa omia näkemyksiään
saada esiin näkymättömät tekemättömät työt.
Omat aarteet omiin paikkoihin runnomatta läpi.
Kylmää
Kylmää ilmamassa vyöryy ylitsemme,
näemme ruhjoutuneen ihmismielen tuloksia. Raukkoja pyöräilee pakkasessa, tietämättä ajankuvaa.
Ottamata kantaa maamies levittää lantaa, saamatta hintaa, sanomatta sanaakaa,puremalla kynsiään, kylmän nostaessa hintaa, raapimalla pintaa syvemmältä.
Kylmän massan vaikutukset tuntuu, kaikissa. Ottaisitko puseron, antaisitko tarvitsevalle, Matkalla mainetekoon, pellolla kytee, odotuksen massat, kylmyyden tuomat vaivat, tuonne en tahdo, pidän itse. Turhuutta turha jakaa.
Hukassa
Täi kammalla harottiin, nurkat koluttiin.
Mitään ei löytynyt, valo ei auttanut,
hukkasin elämän.
Tuskallista hakemista, ikuisuuksien tavoittelua.
Pidä se minkä löysit
läHtöjÄ
Polvet hangessa paleltuu,
tuntuu korvien välissä huudolta.
Jäätyneiltä saranoilta, kitiseviltä hiljaa kuiskaavilta, maahan.
putoavilta omenoilta.
Polvien matkan hidastuessa,
odottaen jotain polttavaa,
korvien väliä lämmittävää. Toivoen palaavan, kantaen kehon
uudelleen matkaan.
paLuU
Aika ei koskaan palaa, anna
kantaa itseään takaisin. Verottaen tulevan ajan kulkua,
estäen uuden ajan varpaille
astumista, saamatta kipua
turhasta liikkeestä.
Häiriten
menneen ajan tuhlattua tulevaisuutta.
Paluu ei koskaan riipu tulevaisuudesta,
On ehdollinen suoritus menneisyydestä,
haikaillen nykyisyyden toistoa.
Veden äärillä
Sinua koskaan unohda en.
Nään kuvasi peilistä veen,
matkan tänne usein teen.
Sydämessäin aina huone sulle,
Sen ovet auki pidän,
Lukkoja hankkinut sinne en.
Tahtoisin ovin avoimin elää,
Nähdä sun kulkus sisimpääni,
Ilman ehtoja rajoja vaille.
Pilvissä kuljet, ovet suljet,
Tahdo ett alas tulla,
Nähdä haikeutta kaipuuta mulla.
Veen peiliä taas katson,
Väreet pinnan kuvas poistaa,
Suru kasvoillain hymyn poistaa.
Taas veen äärellä oon,
Turhan matkan tänne tein.
Kaipaan sua niin paljon.
Elämä taika
Elämää se on tämäkin. Toiset nukkuu toiset valvoo.
Omaan ihanuuteensa hukkuu. Laput silmillä kulkee,
ympäriltään pois muut sulkee. Minä itse kuka muu,
vaikka minulla on näin pieni suu.
Elämää se on tämäkin. Toiset nukkuu toiset valvoo.
Omaan ihanuuteensa hukkuu. Laput silmillä kulkee,
ympäriltään pois muut sulkee. Minä itse kuka muu,
vaikka minulla on näin pieni suu.
Paljo saa n aikaa, ootahan vain se on
sitä elämän taikaa.
Metässä hypitää ja männyt raikaa,
eelleen se on sitä elämän taikaaa