Oikiaa hörhöilyä

Huopatossut jalassa hulluna heilun keskellä kesää, Hörhöksi se on tullu
mikä lie puolihullu. Karvahattu päässä, kintaat käessä, riekkuu ja melskaa
perällä pihan.
Hörhöse on hörhöksi jää tainnu pienenä paleltua pää. Samaa mieltä kaikki
jotka ukon näkkee, outo lintu näillä main, aina se on tuommone ollu asunu
iät ja ajat näillä main.
Hörhöse on aina ollu, outoja ollu sen hommat, kummia kuvia pihalle veistää
muka taietta sanoo itte ukko, olikonhan viime suvena, maitopurkkia monta puusta
roikku , sano taietta, ei näitä köyhät ymmärrä, muka jokui maksaa niistäkin purkeista 500 ne jotka ymmärtää.
Hörhö se on eelleen. Nytkin tuo joutava riekkuminen pihalla, pervosmanssia harjottelee
kylän juhlaan. Minen niihin juhliin rahoja tuhlaa, moni ties jos viihteen taso on tuo yksi hörhö mies. Mitähän lie tälle kesälle värkänny pihamaalle. sitä nyt koko kylä yhessä pohti. Hullusta ajatuksesta aina hullumpaan ajatukseen pohdinta johti.
Hörhö se on hörhömmäksi taitaa tulla, jokui ties että keskellä peltoo on iso lulla, siihen pantu pitkä halko muutama risu, lapussa lukee äiteen rakkaus. Siitähän puutu enää kuin äiteyspakkaus.
Hörhöilee kartanon ukko, ikää tulee väsyy se vielä tuokin kukko. Kukas sitten hörhöilee, omaa peliä pitää.Ehkä jollakin jo samanlaiset hörhöilyt itää.