Minäkö! Kuka?

Mitäkö olen? Olenko mitään. Maan matoselta en näytä. Joku tutumpi voisi sanoa liero se on. Usein tuntuu etten ole sitäkään, kastarilta en näytä, vielä vähemmän heisi madolta. Koon puolesta voisin olla virtahepo, anteeksi vain virtahepojen puolesta jos loukkasin tunteitanne.Ei kannata ottaa itteensä. Mutta niin hän se menee että massa ja älykkyys kulkee käsikädessä. Sitä vaan rymistellään eteenpäin kuin norsu posliinikaupassa.
Olenko siis mitään koko kysymys on ratkaistu, jos vaatteet tekisi minusta jotakin. Sanotaanhan että vaatteet miehen tekee, ei taida olla yhtä tämän näyn kanssa. Vanha kuppainen lippis, liian monta pesukertaa nähnyt paita, liian monta paikkaa takalistossa ja erittäin hyvin paikallaan seisovat ilmavat sukat, sporttista vaatetuksessa ovat vauhtiraidoilla varustetut kalsarit kauniisti edestä auringon keltaiset.
Ei siis vieläkään löydy minuutta. Mikä minä olen, turhaanko etsin minuuttani täällä pöydän alla odottaessani lupaa tulla pois. Mistä hakisin minuuttani. Peiliin en uskalla katsoa, viimeksikin säikähdin kun yritin varoen kurkata, nähnyt en mitään.

 Mieleeni jo kävi olenko edes olemassa kunnes huomasin että katsoin peilin taustaa. Siitä johtui siis että olin väritön. Kuka minut huomaisi auttaisi olemaan jotain. Menisinkö turhuuksien tielle. Löytämään itseni. Se tie on leveä, Yksin ei tarvitse kulkea, lyödä päätä seinään, onhan tuo jo valmiiksi kuhmuinen. Etsintä jatkuu. Turhautumatta omaan itseeni. Etsitään yhdessä minua, jos jonkin nurkan takaa tai takakontista löytyisin. Tällä hetkellä olen hukassa, en siinä jota kaikki vihaa mutta ehkä lähellä.........