Metsäpolku

Metsäpolku niin hiljainen, latvojen hankaus toisiaan vasten. Peurojen sarvet kahisee yhteen. Ne on elämän ääniä, ääniä joita hiljaisuudessa kuulen.
Jostain metso karahtaa lentoon oksaltaan, kuuluu siipien havinaa, kuin sanomalehden kääntelyä illan hämärtyessä. Kynttilän tuikkeessa.
Polku jatkuu käpyjen ajoin narskuess tossujen alla.
Loputon taival, latvojen huojuessa, vauhdittaen matkaa. Käsiä alkaa paleltaa, työnnän ne taskuun, annan niiden lämmetä, vaudittaen kulkuani. Polku vihdoin päättyy. Kotini pihaan.
Kaiholla katson kaikkoavaa aikaa, miettiessäni mennyttä, pohtiessa tulevaa. Istahdan porstuan piantareelle. Perälle räsymattojen reunaan. Metsäpolku kauas jäi. Kauas kuin muuttoparvet matkalla etelään.
Metsäpolku hiljainen mieleeni aina palaa, kummallisen rauhan olooni tuottaa, vielä kun istun porstuassa rauha sisälläni huokuu, ei huurretta huulilta, vaan lämpöä hellää, kauas kulkuni metsässä kantaa, aikaa on vierinyt, silti rauhan tunnen takkini sisällä, sydämeni sopukoissa.