Elämän kirjoa

Ajattelija miettinyt pitkin kesän alkua ja syksyllä jatkaen elämää ja sen vaihtelevaa merkitystä kaikelle toiminalle, oli se sitten jonnin joutavaa tuherrusta tai muka oikian tärkeää tekemistä, käjet taskussa puhisemista. Kivellä istuessa, kannonpäällä tuskaillessa, viltillä makkoilessa, mitään aikaansaamatta. Ajatusten vyöryessä ees taas pitkin lyhkästä pururattaa korvien välissä.

Mikkään ei tunnu miltään, elämä kiertää omaa rataansa tyhjyydestä toiseen tyhjyyteen, välillä sirkkojen soittaessa mollivoittoista säveltään eksyen joskus hatarasti jopa mantariinin oranssisiin sävelmiin kesken kaiken elämän turhuuden. Ajattelija löysi elämän tarkoituksemn istuessaan jääkylmässä avannossa, oli vaan niin turkasen kylmä jotta piti siirtää ajattelu sauna lämpimiin löylyihin kesken horkasta tutisevan pää nupin. 

Sen jälkeen ajattelija on vain istunu tuskasta tärisevänä ja kuumuuvesta kärisevänä mielialan mukaan. Olotila ollu kuin joku muka viisas sanoisi ylhäältä alas tai toistepäin. Tästä kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja monien surkeuveksi en lopeta kirjotamista.  Alkaa paa oleen jo niin jäässä tai aivot kiehunu että jälki on ajattelin mukasta lukekaa itte mitä tulee.

Pistäkee turvyöt kiinni tästä se taas lähtee.