Kolmatta kertaa kaadun,
Polveen hiukan sattuu,
itsetuntoon suurin kolhu.

Puhuin palturia taas,
Sain uskomaan, kaiken
Onneksi puhuin itselleni.

Äkäinen mies ärjyy
Äkäinen nainen kiljuu
Yhdessä ovat hiljaisia

Mies tuntee alenmuutta
Usein siinä oikeassa
Rakkaus antaa periksi.

Rakkaus "isään" vahvistaa
Antaa uutta voimaa
kumpa muistaisimme sen

Terveys meille tärkeä,
pilaamisessa ei järkeä,
on vain helppoa

Aamu-uinnilla meressä
Sen tunsin iholla,
Suolan tuoksu ilmassa

Pää pilvissä kuljen,
tyhmyyden pois suljen.
Viisautta kaikkialta haen,
Kivien koloja kaivan,
näen turhan vaivan,
Kannotkin ylös nostan,
päätän tyhmyydelle kostan.

Pää pilvissä kuljen,
maata allani poljen.
Viisaus on paennut,
karannut kauas maastoon,
Jalkani maastossa särkee,
onkohan tässä järkeä,
asia on tärkeä.

Pää pilvissä kuljen,
saapuen meren rannalle,
Juuri karkealle sannalle,
Aaltojen ajaessa vaahtopäitä,
viisautta kauas ulapalle.
Veneen kokka kolahtaa,
turhuuden karille karahtaa.

Pää pilvissä kuljen,
uponnutta vaikea nostaa.
Mennyttä viisautta etsiä.
renkaat pinnalla näkyy.
Jääneet teoistä jälkeen,
Kuka tarttuisi täkyyn.
Ottaisi viisauden syötin.

Pää pilvissä kuljen,
tähtiä korkealta kurotan.
Yksin elämäni suljen,
Yksin sen aloitin.
Monille hienouksia valoitin.
Jatkan kulkua haihtuvaa,
odotan pilveä vaihtuvaa.

Tuskin enää pilvessä kuljen,
Sen lopultakin itseltä suljen
Siirryn viisauden lukkoja aukomaan.
En turhia sanoja laukomaan.
Siirrän kaiken viisauden oppiin,
siihen koppiin, jonka rakensin.

Tunteiden tsunamissa uin. Niin paljon peltoihin jäi, vaikka mielessäin kaiken puin.
Kaiken yritin sarkojen väliin upottaa, salaojissa uittaa ja piilottaa kaivoihin suuriin.

Tunteiden aaltoihin hukun, näiden asioiden takia huonosti vieläkin nukun. Siks oon kuin outo käki, toisia hyväks käytän, surkeasti elän, viattomalta muka näytän.

Tunteiden myrskyissä jalkani kastan. Nilkkoja myöten matkani taipaleet alleni sulkee. En tiedä minne jalkani taaskin kulkee. Kuitenkin kauas pois. Märin jaloin.

Tunteiden tyyneys, mieleni lopulta valtaa, tiedän aikani koittaneen. Itseni lopulta voittaneen. Odotan aikaa rauhaisaa, kiirehtiä ei minnekkään, vain minä ajatuksineni.

Aikaani kulutan pilviä tavoittaen , kuuta kiillottaen ,

auringon säteitä pussittaen. Turhuuksien tuulia tavoitellen,

roikkuen taivaan ja maan välillä.

Aikaani omaa odottaen, toisten tuloa turhaan kaivaten,

mielipahaani tyhjäksi raivaten. Vai turhaanko oksilla

puun roikkuen jalkoja jatkaen.

Ootanko aikaa parempaa, nesteitä kirkkaampia, juomia

jaloimpia, puiden juuria jatkettuja kuivana kaivettuja, Roikunko

reunalla pientareen, jalkojen maahan astumatta, Sateen kastamatta.

Ootanko tässä yksinäisyyttä tulevaa, ilman seuraa,

pihalla käyskentelevää peuraa, Linnut lentäneet, luonto

nukkunut, yksinäisyys suruihin hukkunut. Kaikesta ilman

jään, myrsky tuulissa roikkuen, reunoista pilvien kiinni pitäen.

Mieleni kuuta pimeys peittää, kiillotus turhaa, auringon

säteet harhaa, näenkö vielä untesi tarhaa, vaik` onko sekin

säteiden harhaa, kätteni töitä roisoisen harmaa. Roikkuen turhaan

oottaen ilojen aikaa varmaa.

Pois mut työnsit, isosti ja kovaan ääneen sen myönsit. Löysit kuulemna oikeaan uroon. Minä oisin puhaltanut koko kukkakepin puroon.
Aloitit mun vaatteista, pitänyt ett koskaan mun aatteista, ne vain säkkiin ahdoit, minkäs sille mahdoit, sinne meni kaikki jopa isän vanhat puvut, sillä ne ois ottanut siskoni maikki. Uudelle kukkakepille ne sopineet ei, joten uffen väki ne pois vei.
Sitten mun mustavalko tv parvekkeelta ulos lensi.Muilla oli aikanut jo 50 vuotta sitten väri aika, tajunnut et jutun juonta, siitä ois saanu kunnolla tuohta, antiikkia, kunto hyvä, mutta sun ruipelo uus mies pihalle rahan viskas. Mikä mies, viimeks kun loppuja tavaroita hain, siellä se kuikka essupäällä astioita tiskas.Nöyränä katsoi, sanoin ymmärrän ja liukkaasti ulos läksin. Tilasin taksin, hymyilin, olkoot onelliset kaksin.

Sulle villapaidan hankin kun vilukissa oot moinen. On talvi tai suvi, meillä alituinen huvi on tuo sun vilukissan tila.
Pikkuiten täriset , hellettä kakskyt viiss, aika hakea sulle villapusero siis.
Miten voisin suo sisältä lämmittää, jotain sisällä olevaa, näkyis ei ulos ,silti lämmittävä ois loppu tulos.
Kädet laittaa viuhumaan, lisää puseroa kutomaan, ohuesta langasta,vois melkein olla silkki kangasta, villasta.. Nieleminen tuskin onaa, Sisösesti ei voi nauttia. Vaatii malttia, tärisköön raukka, veri siinä kiertää, kantapäät rakoille hiertää, pikkuinen tutina laastarin paikoilla pitää. Vilikissa sunkin sisässä pikkuisen itää. 

Kuuma lämmin kesä, aika usein suunnitella tehdä oma pesä. Linnut sen tekee joka ainut kesä. Miten ne jaksaa, toisaalta eihän niiden tarvi siitä mitään maksaa. Mekun tehdä se on aina monta tonttuu, pakko ottaa paljon lainaa, jotka vuosia hartioita painaa. Siksi pesää ei viitsi pykätä joka vuosi, eikä taida olla järkee vaikka,lottovoitto hiuukan meitä ehkä suosi.
Kesä on muutenkin hikistä aikaa, ei oo hääviä , hiki valluu , paitaa kastaa, hiki noroja valuu joka kaistaa. Maun voi oiikein suussa maistaa. Saati sitten naapurikin jo kilometrin päähän haistaa.
Kesällä toki paljon uidaan, vasta sen jälkeen kun suvun asiat on puitu sukujuhlassa. Niitähän ruukataan pitää joka kesä , mahollisuus lomien takia ainoastaan näin suven. Ei siinä mitään pietään juhlaa ja jokainen suvella muutenkin säästämiään rahoja tuhlaa.
Kesä outoa taikaa pukkaa, turhaa aikaa siihen hukkaa. Mummutkaan istu kesällä kudo sukkaa. Silloin metsässä liikutaan kerätään syksyn sato.
Vietetään kesää, pidetään hauskaa. Kyllä me kesän kestämme, porukalla tylsyyden estämme. 

Onnellisuus on metsän puussa,
jokainen voi tuntea omassa suussa,
maun onnen ja ilon, niin moninaisen kilon.

Raha ei tuo onnea, helpottaa elämää, aukaise
ei jokaista veräjää, Monta reittiä sulkee, jos
silmät lapuilla kulkee,

Rakkautta on turha etsiä näe ei kuin
kelottuneita metsiä, pääpilvissä korkealla
kulkee, näin rakkauden itseltään turhaa sulkee

Yöllä on hyvä tehdä virheitä,
Päivänvalossa sitten mitä korjata.

Anopin kanssakin pärjää hyvin, kun opettelee käyttämään fotosoppausta.

Isäukko oli jo 50 luvulla etätöissä, mahdollisimman kaukana töistä.

Kartanolla on siirrytty biokaasu lämmitykseen. Ajattelija pistettiin nukkumaan pannuhuoneeseen..

Tilasin ikeasta hirsisaunan, tuli 10000 lasku
Ja kartta mistä sai puut kaataa

.

Elämässä nähdä voi monia kuvia,
monikaan tarjoa ei toivottua huvia,
Pyörittelen elämää, jatkan samaa rataa,
aika ei kulu ei etene hissukseen mataa.

Tunnen hiusten harmauden päässä,
Samalla kun kylmyys näyttää maan olevan jäässä, Koko keho vaikeroi menetetyn lämmön tenhoa. Elämän talvi eessä.

Silmien näkö heikkenee, Lasit korjaa näköä leikkelee., antaen uuden suunnan tulevaisuudessa sen voimavaraksi suureksi
Itselle läheisille muunna.

Käsien kuhmut, ihoni rutut, pellolla harvenevat samaan gahtiin kutut. Ruoho ei maistu, Ateria ei tuoksu, niin monesta asiasta nyt kärsin, porkkanaa järsin.

Luustoni heikkenee, kulku ei maita tieni on nykyään niin kaita. Esteet polkuni täyttää, tovereiden puute yksinäiseltä alkää tulevaisuudessa näyttää.

Elämän veneeni kulku hiljenee, laineita tuskin laitoihin lyö. Ajan hammas matkaani syö. Aika lisää tuskin saan, aukaisen viimeisen kerran elämän haan.

Pääni harmaantuu
Näkökyky heikkenee,
Iloa löytyy!

Ikä velvoittaa,
ajatukset sumenee,
Saanko happea.

Kävin kaupassa,
Muista en mitä ostin,
Näin elokuvan.

Kasvot kurtussa,
Kaksoisleuka suurenee,
Tasapainoilu

Ikä tuo tason,
vaikka usein laskevan,
mäki suurenee.

Hymy herkässä,
useinkin katsojilla,
Haittaako tuokaan.

Vanhuus pyöräilee
Pinnoja katkenneita
Kaatumisia.

Iki aikainen
Elämän loputtomuus
Päättyy nolosti

Tutisevainen
Jokaisella raajalla
Tasapaksua

Hampaattomana
Vailla puruvoimia,
Järjettömyyttä.

Yhteis elämää,
Kädet liimautuneina,
Vesiliukoista.

Onnen aikoja,
Yhteisiä hetkiä,
Vuosien takaa.

Tunteita kaivoin koloista kivien,
sormet naarmuja saaden, kaivoin
joka ainoan paaden.
Kynteni valitti kurjen huudoin,
Saamatta vastausta ystäviltä hyviltä.

Tunteita löytänyt en, mailta soisilta,
Jalkani upotessa valheiden lettoon.
Tartuin oksaan tartuin käteen auttavaan,
nousematta askeltakaan. Tunteet jääneet mättäiden alle, ystävien istuessa päällä.

Tuuli vei tunteet, reunoille pilvien, värjäten sateenkaaren värein reunat hattaroiden.
Niellä voinut en kaikkea makealta maistuvaa
unohtamatta tunteiden tarttuvaa tahnaa,
lujasti kiinni tarttuen ystäviin.

Lohdutusta elämään kaipaan, mitä ennen aikaan sainkaan.
Turhaan aitoihin kompastelin, apua saamatta lain, olin unohdettu
mies niin yksinäinen.

Päivät ja yöt töitä paiskin ,ollut en ryhmän laiskin, silti aina
viimeiseksi jäin, urakoissa maksettu koskaan ei mulle lain. ,Kavereita töistä saanut en urakkani toinen aina vei. Takanapäin mulle naurettiin surutta, muo kuultu ei koskaan.Olinhan heille pelkkää roskaa.

Lohdutusta elämään kaipaan, mitä ennen aikaan sainkaan.
Turhaan aitoihin kompastelin, apua saamatta lain, olin unohdettu
mies niin yksinäinen.

Töitä aina tein jossain välissä tapasin sut ja ulos pyysin ja vein. Kahdestaan olla ei saatu koskaan, sulle annettiin ymmärtää olit törmännyt vain roskaan. Aina mukaan tuli kavereistas monista, varoittaen liikkeistä haparoivista, saatoin olla vain onnenonkija moinen jolla varmaan oli nurkantakana jo toinen.

Lohdutusta elämään kaipaan, mitä ennen aikaan sainkaan.
Turhaan aitoihin kompastelin, apua saamatta lain, olin unohdettu
mies niin yksinäinen.

Ainak yksin kaikessa jäin, nurkkien pieliä kuljin tuntenut itseäin enää en, toiset karttoivat muo, ystävää sydämen koskaan löytönyt en. Olinha mies yksinäisin tuomittu epäonnistumaan aina ja iankaiken. Valitus yksinäisen turhalta tuntui,sitä kuultu koskaan ei, lopulta sielun rauhan se vei.

Lohdutusta elämään kaipaan, mitä ennen aikaan sainkaan.
Turhaan aitoihin kompastelin, apua saamatta lain, olin unohdettu
mies niin yksinäinen. Yksinäisin elämässä tässä, jälkeen jäämässä kaikessa hyvässä vaan ei ikävä'ssä

Ajattelija pintaliitäjän tapasi, jalat ei ollut maassa, pientä kuviokelluntaa pinnalla maan.
Nokka kohti taivasta, koristeltu kaikenlaisilla renkailla, korvissa monta samanlaista kiekuraa, kantakirja sonnilta näytti, kaikki kriteerit täytti.
Joka paikassa kuvaa ygtä ja toista, nähnyt ei ajattelija aiemmin ei moista,, kuvia löytyi joka lähtöön , ylpeenä näytti, kyllä senkin täytti, pnupin, hiusten alla,, paikoista muista uskalla en kertoa elämykselle tuolle ei olkut vertoa.
Pintaliitäjä menossa oli pippaloihin uusiin, anekdotina kerron huussina käyttää emaloitua pyttyä, ei hajujaan ulos tuo, ne muistikuvan parfyymitehtaalle luo.
Mutta juhliin uusiin oltiin menossa. Hiukan jo etukenossa. Pohjat oli aikaa sitten juotu, fiilis oli hyvä ja tärkeä, mietitään aamulla silloin saa pää särkeä. Pintaliitäjä matkaan lähti. Kai siinä on omanlaisensa tähti, ajattelija mietti. 

Taivasta katson, näen mustan aukon.
Meidät kaikki imee, tiukassa otteessa.
Kosteessa säässä, kastellen hiukset,
nostaen Jupiterin paikkaa korkealle ajatusten tasoa.

Ajatusten uoma, johtaa kuivatusten suolle.
Virtojen lähteelle, ruostuneiden vesien
taakse, tähtien luo, jotka liikkuvat
varjojen tahtiin, luottaen meidän
loputtomaan kykyyn ja mahtiin.

Olemme pieniä tekijöitä, rakentajia,
suuressa keossa, toisten vilpeltäjien joukossa, taakkoja ylivoimaisia kantaen.
Kaikkemme toisille antaen,
Itseämme uhraten.

Ottaisitko vastaa, kaiken sen voiman ja
loiston, toiston jota kiitoksena voisit saada.
Muita se tuskin ei kaada,
Iloa voisi antaa, teotkin pienet,
Onnea kunhan toisille vienet.

Taivasta mietin ajatuksia suuria,
kaivelen sisältäni pieniä juuria,
voimaa lannoitetta runsasta taivaalta saan.
Sitä muillekin jaan, tuulien kautta, valkoinen lautta, sitä kaikille jakaa, suruissaan
kulkiessaan tasapainon takaa.

Kovin lyhyt on matka ihmisen,
aikansa kulkee, ihmisen toisen piiristänsä helpolla sulkee.
Muuria rakentaa, portteja niukkaan,
välitä toisesta ei hiukkaan

Taival ei helppo, piiriss maan,
Monesti siitä iloa tuskin saa
Elämme hetken, sitten toisille kaiken jää

Sekö tarkoitus kulkemisen jalon,
Elää hetki, rakentaa kenties talon, pihamaalle
omalle, lippu salon.
Autuaana istua katsella taloa, siemailla kahvia, ennenaikaista vanhenemista varoa.

Naapuri osti uuden auton, meidän mielestä mauton.
Uusi pitää saada, pikku velka pudjettia kaada. Ehkä isompi,
uudempi, elämän tarkoitus rahakkaalta näyttää, paljon käyttää, pankista lisää, takuuseen pyydetään isää.

Syödä mässytetään , piirasta, pihvii kalaa, hörpyn pullosta painikkeeksi otamme salaa.
Uutena vuotena toiset valaa tinaa, toivoo unelmien täyttyvän, kohti parempaa huomista, ei tulevina viikkoina ainakaan
lumen luomista.

Maan piirillä kulkiessa, hyviä asioita uotamme,
Ystäviin, perheeseen luotamme.
Iänkarttuessa istutaan rauhassa, hampaat pois, liemi enää kaupassa.
Aika kulutta omaa piiriä, enää ole Siiriä, ei salossa liehu isännän viiriä.
Hetken vielä kuljemme maan piiriä. Katsomme eteen, niin tyyneen hiljaiseen veteen.

Auringon tuoksua tunne en, sen pakkanen lumien sataessa vei.
Yksin mietin mennyttä kesää, tuohonkin puuhun linnut rakensi monta pesää. Nyt lumet taittaa oksat,, hiljaista rapinaa kuin talven tuomaa kapinaa, estäen puiden elon, tilalle antaen nyt tulevaisuuden pelon.
Laulaako linnut ensi kesänä onko meidän puu heidän pesänä..
Aikaa tulevaa mielin synkin ootan, miten meidän käy, onko iloa kesästä,, myrskyä toivottavasti ei näy.
Aika kultaa muistot, täyttäen läheiset puistot, aina niissä istuin, aikaa kuluttaa tahdoi, yksinäisyys, yksinäisyys silloin, minkäs sille mahdoin.
Ehdoin tahdoin synkkyyteen tahdo voipua, mielummin tulevan kesän tulosta toipua, odottaa aikaa ,iloa aurinkoa, laulua linnun,
Pakkaset kohta lopu, alkaa kevään odotuksen hoppu. Kaikki herättäen eloon, Uusi elämä taas alkaa, nostamme jalkaa rivakammin, Uuden elämän alku vanhan loppu.
Pakkasia emme enää kaipaa, talvea oota, nyt on aika kesään ajatukset koota. Pimein aika kohta ohi, Odota hetki, odota hetki , Älä vielä hyttysiä sohi.
Nyt on vielä hankisääskien aika, sitten kuin iskusta taian, ilo sydämen täyttää maurin ja maijan. Kevät näkyy, kohta kalat kesän tultua tarttuu tarjoamaasi täkyyn.
Odota sitä,odota sitä. Auringon tuoksua , onnellista iloista juoksua.. Se tulee kun surun kadotat, onnea odotat.

Elämäni kulkee kurtturuusujen lailla. Kauniina muo pidettiin, joka paikkaan mua viskottiin, kaipasivat kauneuttani ulkoista, viihteen luojaa, silmille, sielulle ilon tuojaa. Silloin olin kelvollinen tehtävään siihen.

Aikansa hauskaa kesti, peränjälkeen tuli yks ja toinen pesti, kaikkialla mua nähtiin, mielessäni nousin jo tähtiin. Kuin kirkas valo taivaan, tuntui apuni oli kaikkeen vaivaan. Välissä maan ja taivaan.

Olinko muka niin hyvä, kunnioitukseni elämään ja ihmisiin olikin yht äkkiä syvä. Ikää ollut ei paljon, yöt, päivät tähtiloisteessa valvon. Meni vuosi toinen, sitten kuulin, olinkin elämän loinen.

Kuulunutkaan en tähtien joukkoon, olin pudonnut oman itseni asettamaan loukkoon.
Kukaan kaivannut ei mua, kuvat hävis, repiä pois juuret maasta. Yhtäkkiä olinkin suuri saasta. Mitä tein väärin.

Nyt mua kilvan poistetaan kuvista, maista. Kaikki kiertää kaukaa, sanovat niin makaa kuin petaa. Toiset mun aatetta levitti, vika ei ollut mun, olin vain hyvä juurtumaan maahan sun. Otit luokses, kaikki keunein oli vuokses sun.

Minä olen maailman napa, minun ympärillä kaikki pyörii. Minua jos ei ois, mitään ei kukaan saada vois. Minulle on suotu ylväs muoto, senhän jo sokeakin näkee, juoskoot muut vasta mäkee, mulle ne tasoitetaan, mua varten kaikki elää.
Mulla ei esteitä elämässä ole, muut rämpikööt huolien suossa. Köyhät kyykkyyn mulla siis mulla on ihan uus rolssi tuossa.. En mä sillä aja, kunhan on, että toiset näkee.
Taian lentää pariisiin tai kreikkaan nykissäkin kävin, ihan muuten vaan, aamukahvilla, tukkani kampaamassa. Kato mulla on sitä mitä köyhät sanoi rahaks, jos ei oo visa vinkuu, perhe kyllä maksaa, nostan vaan niitten takaus osutta, näkeehän köyhät miten pitää elää.
Mulla on siis kaikkee, teen mitä lystää, pyöriihän loppujen lopuksi kaikki mun ympärillaä. Mä pyöritän tätä kaikkee, siis mä hei siis minä Narsisti. 

Ampiainen piskuinen ahkerasti työtään tekee. Kukasta kukkaan lentää. Mettä kuskaa, koskaan hommassa ei fuskaa, ahkeruus verissä, lentäjällä pienellä.

Jos sun purkkiin saisin, suo ihailisin, päivin öin, ääntäs kuuntelisin, sun ahkeruuttas ihailisin, olisit vai oma mun, pikku pörriäiseni.

Niin moni hyötyy työstäs sun, antaa voimaa elää, kasvaa eteenpäin,. Mikään erottaa suo voi kukista monista, ootte kuin äiti ja lapsi, tarvitsette toisianne, yhdessä kasvamiseen, yhdessä elämiseen, symbioosiin vahvaan.

Jos sun purkkiin saisin, suo ihailisin, päivin öin, ääntäs kuuntelisin, sun ahkeruuttas ihailisin, olisit vai oma mun, pikku pörriäiseni.

Taivas lähellä on maata, kun suo katselen, lentoas vahvaa, sulavaa, voimaa antavaa.Kiertelet kaartelet, voimasi tunnossa, rakkaudesta elämään.Kauas kantoiseen.

Jos sun purkkiin saisin, suo ihailisin, päivin öin, ääntäs kuuntelisin, sun ahkeruuttas ihailisin, olisit vai oma mun, pikku pörriäiseni.

Yhdessä olemme suuria, toistemme tukena, voimaannuttavia, mikä meitä yhdistää, rakkaus suuri hyvyyteen, kauneeteen niin suurenmoiseen,suhteeseen läheiseen toisiimme.

Jos sun purkkiin saisin, suo ihailisin, päivin öin, ääntäs kuuntelisin, sun ahkeruuttas ihailisin, olisit vai oma mun, pikku pörriäiseni.
Jos sun purkkiin saisin, suo ihailisin, päivin öin, ääntäs kuuntelisin, sun ahkeruuttas ihailisin, olisit vai oma mun, pikku pörriäiseni.