Vaari

Vanhan miehen elämään oli kuulunut niin paljon . Surua joka näkyi kasvojen uurteesta, hymykuoppien puutteesta, yleensäkin kuoppien lisääntymisellä toisaalt jo ahavoituneilla sänkien oikomilla kasvoilla, runsaiden ruttujen lisääntymistä.

 Toinen jalka menetettynä maata puolustettaessa, metallisen kilahduksen säestämänä askeleitten monotonisessa kaiussa. Eikä käsissäkn ollut enää sellaista tuntoa kuin ennen. Vaari oli muutamien vuosien aikana vanhentunut tuntuvasti. Kukapa meistä ei vanhenesi. Vaarista vain sen näki. 

Mitä tässä suruja vollottamaan. Olihan niitä toki ollut ilojenkin hetkiä vaarin pitkässä värikkäässä elämässä., Aikoinaan martuskan löytyminen, monen vokottelun jälkeen, lavatanssuissa, siitä sai narrattua tuvalle.Hiukan klähmittyä, lempeämpääkin puolta esitellä vällyjen alla. Yhteiselo kuin pakonsanelemana alkoi. Martuska kesytti niin villin poika nulikan tehden oikein kelpo ukon lopulta itsellelleen. Tappien syntymät, Ihan pari kappaletta, ajan vieriessä kasvattaminen klapeiksi. 

Oitis työteliäs aikojen jälkeen kahelleen martuskan kanssa yhteistä tossun toikkurointia.. Oliha nuita,ilon hetkiä mahtunut elämän varrelle. Tieten iloja toivat myös niiden monien Röhköläisten elämä jotka yrittivät elää Höpsöläisten kanssa tasapäistä oloa naapurustossa. Röhköläiset saivat nimensä jo vuosisatoja sitten eläessään sikojen kanssa tasaläskistä elämää röhkien kuin nassut koitostellen viisaasti opetella uutta kommunikointi kieltä ja oppiakseen ymmärtämään sikojen sielunmaisemaa. Siitä vaari kertoo myöhemmin.
Höpsöläisen vaarin ilot oli siis aiheena. Paitsi että naurettiin Röhköläisille, toisella puolella Kartanoa elivät Pattilaiset, kuin viimeistä pattia oltaisiin puhkomassa. Mikään ei onnistunut , mitään ei saatu aikaan, laiskan pullukkaa väkeä kaikki tyynni, sen näki ympäristöstä..Nyhtöistä oli molempien sukujen elämä. Siitäkin palataan asiaan myöhemmin.
Vaarin iloja löytyi siis kartanon molemmilta kulmilta. 

Olihan toki iloja nähdä Höpsöläisten kasvua seurata aivan tapeista aikuisiän klapeihin asti tai niiku Höpsöläiset hienosti sanoo " kutukypsiin" yksilöihin asti klapeihin, taisin mainitakin tuon. Vaari jutustelee usein päällekkäisiä että itekkin menee seko.

Juntturoiden siis ukkojen joiden ainoa homma näytti olevan vastarannan kiiskenä Martuskojen nyky elämässä. Kaikkeen ukot olivatten valmiit sekaantumaan, tosin käppyrät ymmärsivät martuskojen asiastä mitään. Äijien mielestä ainua tehtävä martuskoilla näytti olevan suoda lystiä ja valmistaa tappeja varmistamaan tulevaisuuven päivät, jonkunhan ne hommat pitäisi hoitaa.

Vaari istuikin mielellään heilutustoolissa näkimet kirkkaana tai pienen sumun peitossa, tai oikeastaan kuulimien varassa ihmetellen maailman menoa. Tosin vaarin maailma alko Höpsölästä ja päätty riippuen kumpaan suuntaan oli menossa usseimmin toinen jalka vei Röhkölään, Viikonloppusin siellä tuotettiin teurasta, Useimmin jokin kana tai lammas tai pari kertaa vuuessa meni sika. Alkuun aateltiin ottaa vaan toinen koipi, vaan jalan tekeminen sialle tuntui vaikialta päätettiin tuikata koko elukka lihoikki. Se mitä ei saatu syötyä jaettiin naapureille ja suolattiin tiinuihin tulevaa käyttöä varten. Monasti kävi Röhkölässä kun toiminrta oli hiasta jäi osa siasta haisemaan kesä kuumilla nurkkiin, saipahan ketut muitten elukoitten kanssa mistä riiellä.lahtajaistemn lisäksi tuo maan mainio kuusikossa veestä tehtyä pääkipua "nupin huiputusta". jota Röhkölän isäntä valmisti, tarkkojen suojelustoimenpiteiden kera. Kerran kuussa kuskas isäntä lähheiseen metikkööön ison saavillisen  kaivosta nostetun veen ja joitain pieniä tykötarpeita, sokuria muutama kilo ja hiivaa. kieseillä puitten pimentoon. Röhkölän pojat poltteli kaskea usein tai risuja pellon laidassa. Naapurit tiesivät jotta taas sitä "huiputusta" on tulossa olivatten kuin ennen vanhaan merkkitulia .

Toisinan vaarin koppura koipi kilkahteli komiasti kuljettaeni ukkoa Pattilaisiin jossa väki teki maltaista sopivan imelää limppua. Sivutuotteena maltaista tuli outoa keltaista lientä jonka Höpsöläisten vaari kävi pelastamassa kopukan kärryille asentamalla tynnyrillä. Vaarin mielestä hukkaliemi veti vertoja Röhköläisten valmistamille "kuusen kyynelille".
Tosin Pattilaisten "kusi ei ollu niin kitkerää mutta maukasta oli maukasta oli niin tuumas melkein kuin yhenääneen koko höpsölän väki. 

Pientä vikaa tuotteella oli kun alvariinsa veti vatan kuralle ja sai juosta housut kintussa pitkin pihaa kiiruusti pihan perälle reiälle huohottamaan kaikki kura mikä vatasta lähti. Olihan tuo limppukin kyllä kaiken vaivan väärti. suussa oikein suli tuoreelta sitä veellessä juuri kirnutun voin kera sipaistessa pari sormen mittaa sian itraa jo kelpas siinä vötkitella tuhrissa olossa rasvan suupielistä vuotaessa. Avariinsa sitä haettiin aina kun saatiin Pattilasta.
Vaari tasapainoili viisaasti molempien puolien välissä, kui sonta tikun nokassa tietämättä kummalle puolelle putoaa, pitäen sopivan hajuraon molempiin ilmansuuntiin. kun kerran keskellä asusteli.

Kummallaki suunnalla löyty ilonsa toki suruja tuli mukana vaan haittask tuo, iloa piisas, hiukan tiputusta molemmin puolin. Auttelihan nuo kartanon töissä aina kun tarvis oli. Vaari piti huolen että oli.
Tasasta niin tasasta vaarin elämä heilutustuolia heilutellessa. Aamusin väki kukon laulun aikaa alkoi metelöidä kartanon kulmilla omissa askareissaan. Monenmoista tällaisessa kartanossa työnsarkaa löytyä piti.

Ei siinä auttanut vanhan klöpin tuskailla vaan kiltisti oli konttura nostettava viltin alta kohti tuohisia ja lähettävä varhais korvikkeelle.Toinen koipi seisoa tökötti valmiina tuohisessa kunhan sitoi kiinni tynkään. Ei ollut ukko vielä tottunut uusille tavoille näihin ruskeisiin pieniin pipanoihin joita pöhniksi sanottiin ja mielellään veessä keiteltiin. Jo niistä tuli aamuiosella makoisa tuoksu ei siinä mitään mutta jotenkin vaarista tuntui korvike korvikkeelta. Väki juomansa juonut varhaisella, osa toki laiskimmasta päästä viimeisiä peruna paloja siirteli ääntä kohti, kiireen vinkkaa pitimet siirrettiin olkapäille ettei housut putoa lähettiin kohti uusia askareita.

Monia muitakin juttuja vaarilla oli mennyt ohi harmaan pään tästä nykyajasta, ehtiipä tuota vielä ihmetellä. Sama oli tilanne molemmilla naapuruksilla, vanhat siellä jäi aikasessa vaiheessa kasvavien toki venyvien appiloitten jalkoihin. Usein olimme tuumanneet samoista asioista tulilla istuessa.
Unohdin kertoa itestäni. Oun vanhin ns. klapi

Vaarin aikaansannoksista. Olen Juurtti Valmari Höpsöläinen. Juurtti nimi tule nimestä jurtti kun sokerijuurikasta nostettiin kasteen aikaan ei oikein tieetty toista nimeä tuli Juurtti.Kavereitten kesken vaan "pöpi". Päätin tehä opinnäytetyönä meiän suvusta jonkinmoista historiaa.. Kun kerran Vaari muistaa pajon yritän hyödyntää yhdensörtin höpsöä, kertos mitä muistaa, Kuiteskis jos oikein tunnen pannee puolet juttuihin petäjäistä.
Muista sisaruksista ei oikein koulu vieny. enempikin virkavalta, ja nuo kuusen kuulusat kyyneleet, yksin ja yhessä virkavallan kanssa. Niistäkin voin ehkä mainita jossain välissä, jos toki sellasta väliä tullee, tai tulleehan se mutta mahtaako mahtua yksiin kansiin, en tarkota kansia vaan niitten välis olevaa paperia jossa on tekstiä. Sinne voin riipasta. Paperrossin mittane tauko ja voihan siemasta korvike sumpit.....