Revontulet

Revontulen loisteessa sinisessä hämyssä utopistisessa.

Tunnen jalkojen alla narskuvan pakkaslumen kiteisen,
antamassa omaa lumoaan hetkeen siniseen.

Tunteitani hetkessä tässä kätke en ajan hektisyys vienyt on
ystävät ympäriltäin, yksin kulkea saan elämäni hiljaiseen
tahtiin alla värikkäin taivaan tulien kirkaiden.

Hetkessä tässä aikaa on miettiä menneitä, suunnitella tulevia.
Odottaa muistojen kirjojen heräävän, menettämäni ajan,
palaten vain muistoihin. Saman tulien alla aikoinaan yhdessä
kuljimme käsi kädessä, toisiamme lämmittäen.

Revontulen loisteessa sinisessä hämyssä utopistisessa.

Tunturien lakea vaellan, kaikessa muistaen vain meidät, jokainen
tähti, taivaan väri muistuttaa meistä,

 Värien kirjo taivaan kannessa nuolen lailla ohjaa teille joita
silloin kuljimme, nauroimme paljon, yhdessä tehden
kääntäessämme uuden lehden elämämme julkaisuissa.

Pakkasen purressa toisten surressa meitä onni hymyilytti,
olimmehan perhe onnellisten taivaanvärien alla. Matkamme
jatkui yhdessä laidasta laitaan, usein lumen narskuessa
nutukkaiden alla, kimaltelevien hankien.

Revontulen loisteessa sinisessä hämyssä utopistisessa.

Matkamme yhdessä on jatkunut pitkään, meitä erottamaan ei ole
pystynyt mitkään huolet maailmaan katalan tään.

Kulkiessa kotia kohti edelleen meidät vain nään. Meitä joskus oli
monta, surutonta, onni elämämme täytti, nyt meitä on vain kaksi.
Yhdessä onni silti vierellämme kulkee, syliinsä sulkee.

Saman taivaan kannen alla kuljemme edelleen, toisiamme
kädestä pitäen,taivaan kannen värejä vaihtaessa, narsku ei lumi
alla jalkojemme. Nutukkaat vaihtuneet kumiin, totuimme niin
talven lumiin onneksi saamme kuitenkin yhdessä olla....

Revontulen loisteessa sinisessä hämyssä utopistisessa.