Ikä

Punaa poskille kerään, 

viimein  unestani kun herään, 

Aika ottaa omansa, kurttunsa kasvoille,

vatsanympärys rasvoille

Mikään ei ole kuin ennen, aika muuttaa,

puna häviää, entistä ei ole.

Ottaisin silti entisajan, vetäen rajan,

nuoruus aikaan, sen teinivuosien tuomaan taikaan.

Mikään ei ole kuin ennen, aika kuluu,

Entistä en saa, hävinnyt mielestä se nuoruuden maa.

Jaloissa väri vaihtuu, 

kuvitelmat nopeudesta haihtuu.

Mikään ei ole kuin ennen, aika lentää, 

Jalkojen tilalle siivet jotka kiitää, Muistoni kauas liitää.

Hulluutta miettiä entisiä aikoja, Toisaalta kuka olisi terve.

Mielen sairautta, voisi ohittaa,

Mikään ei ole kuin ennen, aika siirtää,

Muistikuvani paperin syrjään piirtää, tuoden esiin turhautumista.

Käsien vapina, turha niin turha rapina,

moneen kertaan kaikkea nostaa, 

Mikään ei ole kuin ennen, aika odottaa, 

vielä ne jotain aikaan saa, ravintoa antaa, jotain iloa.

Turhuutta, turhuutta, ennen oli paljon turhuutta.

Mielikin huijaa aivojen voimaa.

Mikään ei ole kuin ennen, aika nostaa.

Vanhoja turha ylös saada, mielen metsän vain kaataa.

Kehon rapistuminen lisää surua,

pysty en siihen mitä ennen oli.

Mikään ei ole kuin ennen, aika nauraa.

Nostaa päätä ,venyttää kaulaa, olenhan tässä ja nyt.