Talvi

Pohjolaan tuli talvi, yllättäen kaikki. Lumihiutaleet hiljakseen
alas leijuu. Höyhenen tavoin keinahdellen alas leijuu. näkyä
leijuvien hiutaleitten vois katsella illan hämärtyessä pitkään,
Silmät ei väsy meteli ei häiritse, vain rauhallisuus eessäämme
herää, katseita kauan silmien näkökenttään kerää. Luoja kun
jotain kaunista meille antaa, se ei koskaan hermojamme raasta,
mietihän puron solinaa tai tätä lumen tuloa. Tässä on jotain
herkkyyttä, kautteutta, outoa lumoutta.
Ihminen jos samaa yrittäis, siihen kuuluu aina meteli kova,
rakennelmat suuret, tuskin hermo lepäis, jaksaisko kuunnella
kuin tovi, äkkiä vois käydä ulko ovi.
Talven tulo yllättää aina lumo voimalla, auringon talvinen paiste
antaa lisä taikaa, kesken synkän syksyn karun ajan ilo huudot raikaa.
Puutkin kantaa oman kuorman, talven riemusta suuresta, löytyyhän
oksien alta monien ystävien suoja. Lumi tarttunut on oksiin tehden
katon luoden maahan suuren valkean maton, sen onkaloihin,
poimuihin hyvä tehdä on kieppi, talvi viihtyä ottaa rauhallisesti,
turha pakkasista kiihtyä.
Talvi meidät yllättää, kauneudella suurella, Moni kaivannut on
lumen latuja pitkiä, niissä suksen ääni kauas kuuluu, suihke ääntää,
sauvat hienosti ylämäkeä ylös työntää. Jokaisen meistä vaikka
ei tahtois myöntää, talvi on rauhoittumisen aikaa, siinä vain on jotain taikaa