Laiturilla

Tuulessa taitoin varpaani. Mitenhän sekin on mahdollista. Ajattelijalle kaikki on mahdollista, jopa tuulessa varpaiden taittaminen.Sehän on ihan yksinkertaista, mikään ei oikeasti oo sen vertaista, mennä seistä rötkiä, laiturin nokalla toinen ketara ylhäällä, melkein päällä pylvään, tolpan joka myrkytuulia uhmannut luonut katseen ylvään valaisten merta pauhaavaa. Siinä seisoin tuhannessa solmussa tosiaan ketarat pystyssä lamppua yrittäen vaihtaa. Mitää keinoa siinä hommassa ei voi kaihtaa jos lamppua meinaa vaihtaa. Meri suolainen suussa maistui, tuulen suunta usein yht'äkkiä vaihtui. Siks huoltomies laiturilla ensin makaa, tuuli tuli nyt takaa. Toinen jalka jäi huoltomiehen kaatuneen penkin alle, vääntäen varpaan, sanoi apumies Kalle, joka hirnui kuin naapurin Tamma. Onneksi koko hommaa nähny muori joka myöskään ei oo nuori niinkuin ei huoltomies pappa. Siitäkun vanhus nousi joutset ohi vauhdilla sousi, . Niitä katsellessa kaiteeseen meinas nojata pappa, kohta olikin vedessä mies ja työkalukoppa. Aallot pärski, laiturin viereen. Siihen jäi lampunvaihto, ooteltiin keliä tyyntä. Pari viikkoa varvasta poti pappa, perunoita meni muutama kappa, kipuunsa muka kun ruokia söi. Ens syksynä mökki myyään, mutta nyt näitä ruokia syyään.