ajattelijalta sinulle
Oli päivä harmaa tai kirkas tarvitsemme ajatuksia joita voimme pohtia
niiden hyvyyttä voi aina miettiä miten kirjoittaakin noin ja kehtaa,
ajattelija on juuri sitä varten piristää sinunkin päivääsi, Aina löytyy surkeampi kirjoittaja joka uskaltaa hämmentää muutakin kuin pohjaan palanutta puurokattilaa.
Ajattelija Tekee sinut onnelliseksi.
Jos yksikin myötähäpeän tunne on kasvoillasi ajattelija on onnistunut tehtävässään.
Lemmestä luritan!
Lauluja sulle lurittelen lemmestä taivaan.
Sellainen raukka oon että luulen sen auttavan kaikkeen vaivaan.
Kylmyyttä talven pakenen , lämpöä sun luotas aika ajoin tuun ja hakenen.
Mikään ei meitä estä ,jäätynyt laiturin kansi ei sitä kestä.
Siitä huolimatta lauluja rakkauven sävelten sulle huuliltain haastan ,
Tahtoisin sanoa niin paljon, Ottamatta kantaa saastuneeseen meidän rantaan.
Pystytkö kera mun tään sanojen taakan kantaa. Nautitko sanoista joita korvaas supatan.
Tiedän että liikaa hupatan, Kerralla kaikkea ett irti heti saa,
Kaikesta huulludestani huolimatta lemmestä sulle hupajan, Annan tulla oli järkeä tai ei,
kaikki vähäiset ajatukset tuuli vei.
Elämänimatka
Elämässä nähdä voi monia kuvia, monikaan tarjoa ei toivottua huvia,
Pyörittelen elämää, jatkan samaa rataa,aika ei kulu ei etene hissukseen mataa.
Tunnen hiusten harmauden päässä,
Samalla kun kylmyys näyttää maan olevan jäässä, Koko keho vaikeroi menetetyn lämmön tenhoa. Elämän talvi eessä.
Silmien näkö heikkenee, Lasit korjaa näköä leikkelee., antaen uuden suunnan tulevaisuudessa sen voimavaraksi suureksi Itselle läheisille muunna.
Käsien kuhmut, ihoni rutut, pellolla harvenevat samaan gahtiin kutut. Ruoho ei maistu, Ateria ei tuoksu, niin monesta asiasta nyt kärsin, porkkanaa järsin.
Luustoni heikkenee, kulku ei maita tieni on nykyään niin kaita. Esteet polkuni täyttää, tovereiden puute yksinäiseltä alkää tulevaisuudessa näyttää.
Elämän veneeni kulku hiljenee, laineita tuskin laitoihin lyö. Ajan hammas matkaani syö. Aika lisää tuskin saan, aukaisen viimeisen kerran elämän haan.
MINÄ
Mikä olen minä. En yhtään mitään, tai ainakin siltä tuntuu. Luulen olevani jotain, luomakunnan kruunu.
Minä joka piiloudun kovan kuoreni taakse ettei kukaan näkisi että olen heikko. Saatan vilkuttaa sieltä, täällä minä olen, toivoen ettei kukaan näkisi.
Minä joka kuuntelen rautaista musaa korvia huumaavasti, toivoen salaa kunpa voisin käpertyä nurkkaani hempeiden rauhallisten sävelten tuudittessa rauhaisaan uneen.
Minä joka kävelen korskeasti toisten varmasti huomatessa "täältä tullaan" lanteet vienosti keinuen, etsien vain paikkaa vartalon lepuuttamiseksi kaikelta siltä jännitykseltä mitä esillä olo tuo.
Minä joka laulan kovaa ja korkealta onhan ääneni kuin taivaan linnulla, niin kaunis ja heleä.vain samalla täyttääkseni halun olla hiljaa kuunnella luonnon ääniä nauttia äänettömyydestä.
Minä joka istun yksin nurkassani mököttäen surkutellen kohtaloani. Olisi niin ihana olla toisten joukossa nauttien yhdessä olosta. Voisinko sittenkin ajaa eteenpäin
kaupasa & kulkija
Äiti lähetti kauppaan maitoa ostamaan,
ajattelin oikaista läpi synkän metsän,
tossua toisen tossun eteen pistin.
Lehmät niityllä laiskasti talssivat eteenpäin,
utareiden täynnä maitoa hinkatessa kupeita,
näky rauhoitti kulkevan rauhattoman sielun.
Matka tovin kesti, vain oksat hidasti,
kulkuani kauppaan esti, aika pesti,
äidiltä sain, silti maidon hain.
Nähdessä lehmien nielun tunsin pelkoa,
siitä nyt ei ota selkoa kukaan,
mitä kulkija rauhaton ottanut mukaan.
Kaupasta 5 litran päälärin sain.
Tunsin itseni suureksi pojaksi vain.
Luottamus tehtävän sain,hoidin hienosti.
Lehmät tuijottivat suurilla silmillä kulkijaa,
Näyttihän olemukseni pussin sulkijaa kieroa.
Jätin lehmät taaksein, mulkoilemaan metsään.
Paluumatka kaupasta rattoisasti eteenpäin meni,
kannua ympäriinsä pyöritin, iloissani olin.
Kunnes eteeni tuli suuri oksa.
Eläinten katseet tunsin selässäni pitkään,
entiset pelot kauhut tulleet mitkään,
tarttuneet ääniin kielen saati mielen.
Maito pääläri tarttui oksaan läikyttäen maidon,
päälleni se suoraan hiuksiin kaatui,
hiukseni yht`äkkiä valkoiseksi muuttui
Matkani kulkijana onnellisesti eteenpäin taittui,
ketunleipiä polulta keräsin makealta maistui
näin hienosti matka rauhattomalla taittui.
Kotiin kun pääsin maitoa oli vähän,
tarina todellisen äidille kerroin oitis,
itkua väänsin asian oikeaksi käänsin.
Toiste kulkiessa lehmiä pelkää en,
hevosetkin ohitan kuin ei mitään
Jatkan kulkuani tovin, tekoni sovin.
Vilukissa
Sulle villapaidan hankin kun vilukissa oot moinen. On talvi tai suvi, meillä alituinen huvi on tuo sun vilukissan tila.
Pikkuisen täriset , hellettä kakskyt viiss, aika hakea sulle villapusero siis.
Miten voisin suo sisältä lämmittää, jotain sisällä olevaa, näkyis ei ulos ,silti lämmittävä ois loppu tulos.
Kädet laittaa viuhumaan, lisää puseroa kutomaan, ohuesta langasta,vois melkein olla silkki kangasta, villasta.. Nieleminen tuskin onaa, Sisäsesti ei voi nauttia. Vaatii malttia, tärisköön raukka, veri siinä kiertää, kantapäät rakoille hiertää kun torppaa kiertää, pikkuinen tutina laastarin paikoilla pitää. Vilikissa sunkin sisässä pikkuisen itää.
Ontuva mies
Jalkani kulkee suuntaan väärään, aina on kulkenut suuntaan. toiseen. Kivikot oon kulkenut jaloin ontuvin, askelten äänten niin sointuvin, epätahtiin , elämän.
Uudet kengät jaloissa näissä vaikeilta on tuntuneet, painaneet varpaista kantapäähän, leijailun estäneet, pilviin päätä turhaan kurkotin. jaloin ontuvin.
Jalkani aina maassa pysynyt, kukaan koskaan mielipidettäni kysynyt, ottaisinko osaa askeleitteni suuntaan, paikkaan outoon, jaloin ontuvin.
Kulkuni eteenpäin vie. Tie mutkainen elämääni jatkaa, suunta tietämättä lain. Mäkiä, kukkuloita kohti vain jalat ontuvat suuntiinsa vie. Minun tie.
Määrää ,suuntaa askelten itse vaikea vääntää, suuntaa näillä jaloilla vaikea kääntää, vaikka niin haluaisitkin, onhann jalat ontuvat taakkaana mun.
Moni haluais auttaa, Tälle märälle oudolle tielle koota lauttaa joka tieni tasoittais kulkuani helpottais jaloin ontuvin. Se oma valintani on.
Vääriä valintoja tekee kaikki, kulkiessaan tietä omaa, Siltä saamatta lomaa, Helppoa ratkaisua tuskin löytyy jaloin ontuvin tiellä tällä, elämän.
Rakkauvesta
RakkauvestA tahdon sulle LAULaa, venytellen kurkkua ja kaulaa,
Silmistäs sinisistä kertoo joille ees lehmä vedä vertoo. Ne hullukS mut tekee, Unohan hetkes työmaalla kun veän tätä ikuista kivirekee.
Pomo kyllä muistaa , kohta työ taas pakosti luistaa.. kun taas äijä hartioista puistaA.Lakkaa haihattelemasta kesken töien, Sille on oma aikasa kun meet kotiin ja vietät aikaa maaten öitä.
Niin usein suo muistan kaiken aikaa, tein mitä tahansa se on kuin taikaa, ois ääni parempi laulu sulle silloin raikaa, nyt on parempi olla ihan hiljaa vanhoilla viikatteilla puija viljaa, koneet meni rikki, käsipelin jatkaa.
Paksuin säärin sinä jatkat matkaa, Suo ootan reunalla pellon, kuulen lehmän kellon, se ilmoittaa tulostas sun, suo ootan, oothan ikuisesti mun.
Yksin
kuka suo kotona odottaa, kuka aikaasi tahtoo viedä.
Kuka aamulla aikaisin vieressäs katsoo kun unessa oot,
Mieli tekis silittää mutta ei voi, untas häiritä tahdo ei.
Vierelläs kulkee, syliinsä sun sulkee kun murhetta tunnet,
syliinsä nostaa murheiden vuoren, ulos kantaa kauas
metsien taa. Tahtois et luovuttaa, katkaista siteen, joskus
se pakko tehdä on. Silti vierelläs on hän joka suo tukee,
uuden ihmisen sulle pukee.
Muistatko aikaa yhteistä kun murheita , iloja yhdessä koitte,
Se vahvisti siteen,tehden niteen joka kaikkea kesti, liian
pitkälle menemästä esti, pois mennyt aikatuo, tilalle tullut
murheiden kyynelten suo. Ottaa aikaansa auringonpaisteen
vallatessa vuorenne oman, kiillottaen pesän niin ihanan ja
soman.
Tuoden uutta eloa uutta voimaa, kasvattaen itsetuntoa teihin
roimaa. Vielä me nousemme kaksin rinnoin,olemme maksaneet
kovan hinnan. Silti yhä vierelläin seisot, kiitosta antamasta
koskaan en lopeta. Tahdon olla sun aina ja ikuisesti, yhdessä
polkuamme kulkea, taimiemme kasvua seurata, sen yhdessä
me teemme.
Tuulessa
Tuulissa helmani lentää, sitruunaisen keltaisessa kajossa.
Ottaisi ketään en mukaan, Laivaani muita ei mahtuisi.
Lämpö liikettä nostaa, väreiden vieriessä kohti auringon rantaa.
Katse kauas kantaa, jalkojenkastuessa tuulen kyynelistä.
Tahdon nähdä voimasi tuuli, heikkoutesi auringonsäde, tuntematta kateutta,
teistä heräämättä tunnekuohuja, osaisinko oikein ottaa se voiman.
Yhdessä olemme voimakkaat, kaiken kantaessa meitä, kohti uuttaa valoa,
pimeyden takana, halusimme karttaa, näyttämättä pelkoa muille
Kaikkea
Sulle tahtoisin kaikkea antaa, jos sen tehdä voisin, taivaat ylhäältä soisin. Kulkisin pitkin taivaanrantaa, keräisin koriin, luoksesi toisin.
Sulle kaikkeni sydämestäni kuskaan, oothan rakkaani mun iloni suuri, luja muuri rinnallain mun.
Sut parhaille rannoille meren veisin, saisit kulkea kauneimmat dyynit kirkkaimmat veet paljain reisin. Mihinkään kiire, auringon lasku merien taa, silmiisi kuvastuu.
Sulle kaikkeni sydämestäni kuskaan, oothan rakkaani mun iloni suuri, luja muuri rinnallain mun
Vuorille korkeille, kulkisin rinnallas sun, ne luoksesi toisin,. Näkisit maailman ääret, Lumihuippuiset laet, niitä usein katseellas haet, nyt ne toisin luoksesi sun. Merkkisi korkeimpien lakien päällä, rakkautes kertoisi kaikille, käynyt oot siellä.
Sulle kaikkeni sydämestäni kuskaan, oothan rakkaani mun iloni suuri, luja muuri rinnallain mun.
Kaipaa ett mitään suurta, Sulle riittää aika tässä ja nyt.Etsinyt et taivauta, meriä, vuoria suuria, sulle riittää kun katsomne elämän juuria, lastemne leikkiä, tavallista elämää, tässä ja nyt.
,Sulle kaikkeni sydämestäni kuskaan, oothan rakkaani mun iloni suuri, luja muuri rinnallain mun.
MINÄ!!!
Minä olen maailman napa, minun ympärillä kaikki pyörii. Minua jos ei ois, mitään ei kukaan saada vois. Minulle on suotu ylväs muoto, senhän jo sokeakin näkee, juoskoot muut vasta mäkee, mulle ne tasoitetaan, mua varten kaikki elää.
Mulla ei esteitä elämässä ole, muut rämpikööt huolien suossa. Köyhät kyykkyyn mulla siis mulla on ihan uus rolssi tuossa.. En mä sillä aja, kunhan on, että toiset näkee.
Taian lentää pariisiin tai kreikkaan nykissäkin kävin, ihan muuten vaan, aamukahvilla, tukkani kampaamassa. Kato mulla on sitä mitä köyhät sanoi rahaks, jos ei oo visa vinkuu, perhe kyllä maksaa, nostan vaan niitten takaus osutta, näkeehän köyhät miten pitää elää.
Mulla on siis kaikkee, teen mitä lystää, pyöriihän loppujen lopuksi kaikki mun ympärillaä. Mä pyöritän tätä kaikkee, siis mä hei siis minä Narsisti.
Rakkaus
Rakkaus turruttaa aivot.
Tyhjentää sisäiset kaivot.
Kaikki vetensä antaa,
vaikea takaisin kaivoon kantaa.
Rakkauden olemusta tuntea,
Korvien välin täyteen tunkea,
kaikkea kaunista hyvää,
edes pientä järkevyyden jyvää.
Silloin vähäinenkin suurta,
Pienen taimen juurta.
Näyttää Vanhan tammen puulta.
Nauti oudosta olosta,
etsi itsesi RakKauden kolosta.
Luvannut en
Kun yhteen mentiin, luvannut en sulle kuuta taivaalta. Luvannut en suurta pankkitiliä, en ees volvon takarengasta. Tiesit sen olevan harhaa oliha työni tulot kovin epävarmaa.
Onneksi en luvannut sulle mitään suurta mitään varmaa, olihan elämäni ollut pelkkää harhaa ja tiesit sen.
Sinun aanaI soimaan jäi kun uskottelit että työni tärkeää on vaikka olikin harhaa, kitkinhän vai naapurin taimikas tarhaa. Sanoissas kyllä järkeä on luvannut en sulle karjaa, en omaa omena tarhaa.
Yritin parhaani tuottaa, että voisit minuun luottaa. Luvannut en ruokaa arabian lautasilta, sillä se olisi vain harhaa, rahani riittäisi pahvi sarjaan.
Usein mietin pitäiskö tehdä niinkuin muutkin, ottaa rutkasti velkaa, heittää pois kaikki vanha, ostaa uutta, kituuttaa kunnolla maksusta velan. Järki senkin sanoi se on vain harhaa, se kestää vain hetken aikaa. Onneksi en luvannut sulle kuuta taivaalta tai kokonaista juustoa, riittää sai naapurin puusto.
Jotain sentään pystyin antaa, nyt saan laitokselta lastamme kanta, parwmpi tää on kuin volvon takarengas jota en luvabnut sulle.
Sauna
Saunaan täytyy päästä, kuumuus ketään säästä. Saunassa hiki virtaa suurina noroina pitkin ihon pintaa Terävät löylyt sanasta taytyy saada, suurtakaan miestä ei lauteilta kaada Lauteilla voi istua tai maata, Kunhan pitää huolen ettei nukkua siellä saata. Saunoa täytyy aina, väliä ei ole onko arki taikka pyhä.
Saunan voi rakentaa minne tahansa, sen voi löytää mistä tahansa, Sauna tehty keskelle metsää, kukaan ei voi estää jos sen tekee järven jäälle, tai vaikka tunturin päälle. Sama aate kaikilla, rentoutua ,
Vintillä
Vintillä konttaan tavaroita etsien, muistoja
nuoruuden yritän hakea, uudestaan kaiken sen kokea.
Niin usein itselleni olen tainnut hokea, menneisyyttä ei voi uudistaa, päätä
seinään turhaan iskeä.
Muistoissa näissä vesiin uppoan, tavarat vintin mieleen niin monia tunteita kantaa, menneisyydessä mielihyvää antaa.
Niin usein itselleni olen tainnut hokea, menneisyyttä ei voi uudistaa, päätä
seinään turhaan iskeä.
Arkun suuren avaan, pölyistä sen puhdistan, äänen saranoiden natisevan kuulen, luulen vaarille arkun kuuluneen. Meriltä muistoja maailman.
Niin usein itselleni olen tainnut hokea, menneisyyttä ei voi uudistaa, päätä
seinään turhaan iskeä.
Arkku menneisyyteen meidät vie, näyttää
millainen silloin oli tie elämän.arkku täynnä menneisyyttä lupausta tulevasta, vanhoin kuvin, silloinkin osattiin monin huvin elämää viedä.
Niin usein itselleni olen tainnut hokea, menneisyyttä ei voi uudistaa, päätä
seinään turhaan iskeä.kipua kokea..
Hiljaisuus
Hiljaisuudessa rumpujen äänen kuulen..Tuulen humina vienon rahinan levylle antaa. Neula on mennyt tuulessa lentänyt, aikojen alusta asti kaikkensa antaneena. Kuuta en koskaan tuulella alas saa. Rumpujen ääni korvissa kumisee.
Sielussa hetket vaihtelee, tänään tätä huomenna rummut vaihtuu viulun säveliin.
Hiljaisuus katoaa valoon auringon. Elämä tuo äänen tullessaan. Valo rumpujen äänen hukuttaa lauluun kaikaiseen jota tuskin kuulen ääneltä valojen. Tyyneys vaihtuu valoon elämän, Äänet sekoittuvat lauluun sateen. Pisaroitten rummutukseen. kylväen elämää äänien
.Sielussa hetket vaihtelee, tänään tätä huomenna rummut vaihtuu viulun säveliin.
Järvenpintaa hiljaisuu hivelee . Väreet veen rauhallisuutta tuo,, antaa aikaa jota , hiljaisuuden oppimiseen,, tunteen voimakkaan aistimiseen. Valon nopeus hiljaisuutta syö, merelle antaa kovan työn, se hiljaitta tuskin tuntee, vieras olo tila sille, omantunnon rauhoittamiseksi..
.Sielussa hetket vaihtelee, tänään tätä huomenna rummut vaihtuu viulun sävelii
Vaatteita
Kaunis kukkani mun, saanhan parsia sukkasi sun, tiedän ettet itse osaa, vaikka sukassa ei ole montaa osaa. Pieniä reikiä siellä vilkkuu, molemmissa sukissa, naapurin joonaksen tukissa, yhtä monta madon reikää. Mua korjaaminen tuskin haittaa, oonhan papan korjausvehkeillä ehtinyt monta reikää piiloon laittaa.
Satakieleni mun saanhan ommella napit paitaas sun, tiedän ettet itse osaa, helpompi paitaa pitää päällä, napit sitoo toisiinsa osat joka säällä. Papalta saamallani tupilla sormeani en pistä, monta nappii paikalleen saan, napit nää paidan sulkee mukavampi sun satakieleni kulkee.
Mansikkani mun saanhan korjata hameesi sun, vetoketju pitäis vaihtaa, tiedän ettet itse osaa, helpompi ois hame paikoilleen laittaa ja kauniilta näyttää jos ommella saan vetoketjusi sun .Papalta saamallani laitteella se on kovin helppo, irrottaa , uusi paikalleen asentaa. En tahdo mansikkani suo masentaa. Niin mielelläni suo auttaisin olethan marjani mun.
Kalliolla
Usein kesäaamuna yksin istun ja mietin suo. Aaltojen liplatus sävelet korviini kuiskaa hellät sanat huuliltas tulleet, "rakastan suo".
Sanat nuo tuntuu kaukaisilta nyt, kun yksin istun miettien aikaamme, Unta vain tänään saa,, Lähdit luotain liian aikaisin. Kaksi sanaa vain mielessäin soi"rakastan suo."
Kuinka voisin kaiken unohtaa, kuinka kaiken sen taaksein jättää, lähdit liian aikaisin jätit yksin tähän istumaan. Aurinko nousee taivaanrannnan takaa kuiskatedn kuin harhaa nuo kaksi sanaa " rakastan suo.".
Kaikki susta muistuttaa, jokainen lehden havahdus, uikun huudahdus, järvellä kantaa vasten rantaa, kalliosta laineen liplatusta,, sateen menneen tuoksun, istun yksin miettien aikaamme, Aikaamme joita koskaan takaision emme saa, muistuttuttaen hetkestä yhteisestä, uskalsin sanoa sanat sulle, Rakastan suo.
Upoksissa
Järven pohjaan putosin, kuin kivi sinne vajosin, riekaleiksi itseni tunsin ja hajosin.Mistä moinen tunne, ylläni näin kasvoi moni valkoinen lumme jokin käsi niitä poimi yltäin,mua auttanut ei nousemaan, huusin kädelle oudolle, vettä keuhkoihin vetäen. Tunsin painuvani aina syvemmälle pohja mutiin asti., miksi vajosin näin syvälle, olinhan aina elämässä tehnyt vain hyvää. Miksi vesi minut nyt näin syvään. vetää. Käsi outo poimi lumpeet yltäni auringon säteet päästäen ylleni pinnan läpi.. Olin siinä ja nyt, mikään poistanut ei lämmön tunnetta, auringon valoa, muistin monta tekoa jaloa, Sain niitä aikaan , käyttämättä taikaa olin ollut vain oma itseni, nyt ja aina.
Rinnallas
Illat yksin vietän, muisteloissani elon kuljen, väkisin silmäni suljen,
Näen mutkat suuret, istuttamani monien surujen puiden juuret. Niin paljon sulle tahtomattani vahinkoa tein. Nuoruutesi lasten ohella vein. Silti kasvoit vierelläni mun, kukoistaen antaen kaikkes, menit elämässä eteenpäin, mikään estänyt ei kulkuas.
Siitä kiitollisena aina nää ruusut tuon, vaikka yksinkertainen oon, niin mielelläni sulle sydämessäin kaiken onnen suon
Kanssasi sun
Iltaisin katson kauas tähtiin, katseeni vie kovin kauas.
Siitä on varmaan jo ikuisuus kun viimeksi yhdessä nähtiin.
Tovin on aikaa syönyt kellomme viisarit, ajasta tuosta, saimme
paljain jaloin kedolla yhdessä juosta.
Niin pitkä on aika tuosta, hiukset on harmaantuneet, enää ei
kilpaa juosta, vuosia, vuosia kulunut on ajasta yhteisestä tuosta.
Nyt aikaa vietämme kärryjä työntäen, monet tuulet on aikamme
vieneet , silloin kun olimme nuoria tietämme tuulet nuo ei tienneet.
Seurasimme tuulia, luotimme huomiseen, aikaamme emme käyttäneet
niin kuin muut juomiseen.
TÄHTI
Voisinpa olla tähtes sun, kirkkaasti loistaisin poluillas aina, tietäisin noilla poluilla kulkee armas mun. Kirkaasti loistaisin puiden oksien lomasta. Kukaan, ei kukaan tietäisi metsän samoajasta omasta. Vaaraa sulla poluillas tuskin ois, valoa antaisin pimeyden polut sylissäin kantaisin.
Tähtesi omasi oisin, sisälle sulle valoa toisin, kauneutes ikkunasta nähdä voisi. Vettä sun usein pitää iltaisin lähteeltä kotia kantaa, Silloinkin, niin silloinkin voisin lähteelle valoa antaa. Mikään ei estäisi yhdessä kulkea, voisinhan sut säteisiini sulkea..Tiedän ettemme koskaan voi olla toistemme oma. Usein pilvien takaa, näen vain sinut, en muuta, edes kuuta. Vieressä loistava kuu katselee maan pintaa, rakentaen kuun siltaa. Kävele sillä luoksein pilviin, katselen sua samalla silmiin.
Meidän tiemme on luotu yhteen, sidomme yhdessä elämän lyhteen. Meitä mikään ei voi erottaa, Iltaisin aina tuen suo, istuessas ulkona lähellä mua. Valoni aina tavoittaa sinut, minne kulkusi johtaa, siellä valoni kohtaa.
Massia lisää!
Rakkaudella elämä täytyy täyttää.
Useimpien mielestä siltä näyttää.
Toiset siihen rahaa käyttää.
Luottokortti kaupoissa, paareissa vinkuu,
Kohta luottoyhtiöstä lisää hinkuu.
Massia taskuun täytyy saada,
perheelle kirjoittamaan 'metsät kaada.
Elämä köyhältä alkaa näyttää,
viime vuoden bemaria käyttää.
Massia taskuun täytyy saada.
lisää lainaa pankista hakea,
pöydällä maksupino makea.
kersoille uudet luurit ostaa,
saavathan sitten kavereille postaa.
Massia taskuun täytyy saada.
Laskujen pieni oravanpyörä
ei kyllä mua kaada.
TÄYSIKUU
Olen täysikuu. Ihan vain sun. Ilokses tuun kerran kuussa.
Jos katsot tarkkaan mitä näet. Näetkö hymyn mun suussa.
Iloa haluan tuoda, hyvää mieltä suoda. Kaikki ei musta välitä, kun ei rahaksi
voi muuttaa.
Toisille materia on niin tärkee, minä en näe siinä mitään järkee.
Materia perässä hulluna juostaan, muutenkin teidän elämä tuskaa
tuottaa.
Kukaan ei mun isään tahdo enää luottaa, Hän on teille antanut, yöksi mut valoksi kantanut.
Teille ei mikään riitä. Kukaan ei nykyään Isää kiitä. Toisianne tuhootte, sitten
hyvyyttä uhootte. Minä ole täällä ja kaiken nään. Pistän muistiin. Suren, vaikka iloiselta näytän. Kaikki voimani käytän, hymyyn tähän, voimia vielä on vähän.
Katson teitä, tahtoisin että teillä ois kaikki hyvin, näetkö sydämeeni tää tunne teille on syvin.
AIKANI
Aikani istuin mietin, miten vuoteni vietin. Olenko saanut koskaan aikaan mitään?Jos kestäis mennä peilin eteen tai katsella laiturilta tyyneen veteen.
Toisko se ehkä sillä kerralla paremman olon, vai tekisikö katselijasta täysin nolon.Kuvasta järven tai peilin näkis vanhan ruttuisen naaman, sisällä kasvoissa monen moisen haavan.
Niitä laastaroida millään enää et vois, mikä tässä iässä enää tuskin paljon tuskia tuoda vois. Kannattaako arpia enää muistaa mielesssä toistaa. Sinusta ehkä tuntuu ne kaikille loistaa, niitä vain yksinkertaisesti mahdoton poistaa.
Aikani edelleen istun, mietin, aikoja menneitä turha kaivaa, mieleen nousee alkaa vaivaa. ,tai etsiä tulevaisuuden enteitä. Ikä alkaa painaa, tulee monenlaista sairautta , vaivaa. Elämän hetken kanssa pakko mennä, poiskaan niitä saa. Nopeammin alkaa kutsumaan maa.
Aika joskus itseään tutkia, todeta kuinka paljon elässä onkaan mutkia. Oikoa mutkia kuin seppä pajassa, kaikella on rajansa, Kestä aikasi tee taikasi.
Me Kaksi
Ruusuja sulle mielusti maljakkoos poimin,
siihen keltaiseen maljaan suureen,
jonka lahjaksi häihimme saimme,
siitä aikaa kulunut jo vuosia-
Sulle tulppaaneja kaupasta mieluusti tuon,
Niitä tuodessa yhdessä maljan juon.
Se kirkasta on, korkeista laseista sen juomme.
Ne lasit on jotka häihin saimme.
Sulle neilikat naapurista hain, ne lahjaks sulle sain,
päälleni laitoin vihkipuvun vanhan se liituraitaisen,
Se vielä vuosienkin jälkeen mulle sopi,
Se puku mulla päälläni oli kun vierelläs kuljin.
Itse en osannut leipoa, siks leipomosta kakun hain,
Pöytä katettuna on meille vain, niinkuin vuosien aikana ollut on.
Kahdestaan sen takana istumme kahden , kakkua syöden,
Niinkuin silloin kun häitämme vietimme, suo silmiin katsoin
samoin kuin nyt saman rakkauden nään.
Metsässä kulkua
Rakkautta annan, rakkautta saan, sitä metässä kulkiessa sulle mieluusti jaan.
Puita on hienoa halailla, ainakun mettään meen, sen kanssas teen, puita halaan,
kiintymystä sulle osoitan, sen kanssas teen, vaikka sammaleeseen pitkälleen meen,
kunhan sen kanssa vaan teen. Kastumme yhdessä puiden alla nauraen, sen
kanssas teen istumme kekoon muurahaisten, Kunhan yhdessä sen teemme,
elämään onnelliseen kuljemme ainaiseen.
Synkkää
Tummaa lunta satoi pihaan. Voi että vihaan synkeyttä.
Tahtoisin niin olla iloinen, Auringonpaiste kirkkaan pilvi verhon.
Unohtaa synkeyden sumun pisarat. Nähdä valoa kaikissa meistä.
Katsoa sisääsi iloita sydämestäsi, liimattu on toiseen sydämeen.
Vaatisi ett' pimeyden taksaa, hintaa sen pysty maksamaan.
Voisinpa antaa maksuksi iloa, Kultaa kalliimpaa hymyä kasvojesi.
Kaiken onnen vaasit täyttäisi , näyttäisi nyt on riittämiin.
Onnea iloa kaikille riittämiin, Joet tulvisi ylitse äyräitten.
Meille surusta riutuneille, myrtyneille. Onnea odottaville, kaipausta kaipaaville.
TODELLISUUS
Todellisuus iskee vasten kasvoja,
Olen vanha, aikani vähenee.
Paljon on vielä sanomatta, paljon
On vielä tekemättä, aikani silti vähenee.
Niin paljon niin paljon tahtoisin tehdä,
Monessa paikkaa käydä, tuttuja tavata, kauppakeskuksen rappuja ravata, tunnen
Olevani nuori, jalkani nousee, tosin pääni laskee, hiljentämään tahtia käskee.
Olenko muka vanha, lapsistani sen näkee,
Heidän lapsensa laskee jo mummolan
mäkee. Sekö tekee minut vanhaksi, lapsenlapset. Pois se minusta, minä en vanhene, minä en kutistu, uomiin vanhenemisen rutistu. Periksi anna en.
Menen ja syön hodarin hesessä, nautin suvesta, välitä en sanoista nuorien, menen ja rutistan syliini muorin, pusun poskelle. Me elämme vielä.
Vanha minä!!
Vanha minä astuu esiin, silmäni siitä kastuu. Halusin poistaa kaiken entisen elämästä.
Uutta vartta kasvattaa ruosteisen tieltä. Kaivoin monet montut, elämäni puistoon.
Halusin haudata kaikki vanhat muistot, pääni syöväreistä, esiin kaivaa, nähdä vaivaa.
Upottaa syvälle maan poveen, itse lankesin silloin samaan loveen.
Törmäsin suureen ja näkymättömään muistojen oveen.
Pääni löin, silloin yht äkkiä periaatteeni möin, sanani söin ja tässä sitä taas ollaan.
Vanha minäni astui esiin, tunsin taas uppoavani Itsetutkistelun syviin vesiin.
Siellä sitä rämmin syytösten suossa, olenko mitään Tunnenko meloa vanhassa riutuneessa kehossa, oispa
Jokin edes vähän ehoa. Aikani ootan ja järkiasioita mietin eiköhän sekin tehoa.
Auringon nousu
Kuulaasta auringon noususta, auringon laskuun
peltomme heilimöi, heiluttaen korttaan. Uutta syvyyttä suoden laskuvesiin.
Meren aaltojen lailla heiluttaen, Vaahtopäitä vaaleita vaihtaen väreitään.
Elon meret meistä välitä, Omaa tahtiaan kuljettaa kaukomaille.
Auringon noususta, auringon laskuun loppujen lopuksi
mitään ei jää meidän taskuun
Talven tuiskut
Talven tuiskut tuivertaa, nurkissa melua aikaan saa.
Talvenkylmyyttä turha estää,
Meidän vain on pakko kestää,
Tahtoisimmeko sen mielestämme pestä.
Ulkona silloin turha juosta,
Karpaloita kerätä naapurin suosta.
Talven tuiskut sisään ajaa,
Kylmyydellä tunnu olevan rajaa.
Takkaan pistän paljon puita.
Lämpö lämmittää vanhan luita.
Talvi kohta vaihtuu maaliskuulle.
Hymy alkaa nousta vanhuksen suulle.
Ilo täytyy talven lumista noutaa.
Turha silloin on soutaa huopaa.
Jäässä on naapurin vesi juopa.
Onneksi keinutuolissa oottaa lämmin huopa
Siniset silmät, täi
Silmissä sinistä rakkautta näin.
Hiuksissa samalla suuren täin.
En ollut uskoa silmiäni.
Voiko suuret siniset olla.
Aloin oikein suuresti miettiä,
Hiukan täi hidastaa viettiä.
Silmissä oli kyllä outoa,
Suunnittelin värikartan noutoa hyllyltä.
Saiskohan täit ajettua kammalla,
jokui kyllä neuvoi lehmänlannalla.
Osaa silmistä irti päästää,
Taidan säästää tulevaa varten.
Tuskin lantaa päähän saan,
Yrittäis täi kammalla vaan.
Vuodet oon miettinyt silmiä noita.
Toista kertaa nähnyt niitä koskaan.
Kammalla aikamme harottiin,
Kohta parijonossa kaikki pöydällä kulki.
Tulen lieska kaikki lämpöiseen syliinsä sulki.
Kuiskaus
Kuulen kuiskaukses kaukaa, mieleeni satakielen iltahämyssä tuo.
Ääni korviini muistoja vuosien varrelta kantaa, muistan yhteisiä
hetkiä kuljimme paljain jaloin pitkin kultaista rantaa. Pehmoista
santaa varpaamme kantaa. Niin raikkaan tunteen aallot jalkoihimme tuo
Näitä tunteita kanssas koskaan en pois voisi antaa, ne mieleemme
syöpyy, Liittomme joskus sinetöity , voimme täällä rannalla yhdessä yöpyä
ILO
Ilo on osana elämää, aurinko paistaa, hanget timanttien lailla kimaltaa.
Aurinko lämmitä hankien pintaa, säteet vielä kauaksi Jää.
Lämmön iloa oottaessa saamme siristellä silmiä, kauniita
valkeita helmiä tauotta rakeina sataa.
Ilo tuo talveen väriä vailla harmautta hangen.
Tahtoisimme sitoa auringon säteet yhdeksi kimpuksi, kantaen ovellesi lailla
Lyhteen.
Voisimme nauttia talven ihmeestä läpi pakkasten paukkeen monelle iloa antaisi.
Turhaan niitä emme toisten oville kantaisi kimppua säteitä.
Ota talvi kera auringon kimpun, nauti pakkasista kerran jos
toisen, aina emme voi tarjota, yhteistä aikaa, nauttia talvesta.
Kun ilo alkaa ovesta pilkistää aukaise isommalle, älä ovia sulje
ohi kaiken talvisen ilon ohi kulje.
Kädessä luu
Pilvien päällä kulku vaikeaa,
Näet toisten onnistuvan.
Olosi silloin kovin haikeaa
Miks toiset onnistuu kaikessa.
Mulle käteen jää luu.
Vika tuskin on tähdissä.
Tuskimpa myöskään näissä geeneissä.
Lähtökohta vain usein eri.
Älä kuitenkaan periksi anna.
Ehkä nyt pilvet kanna.
Tulevaisuudessa pilvesi sen tekee.
Latuja
Valkoinen latu silmissä siintää.
Kaksi vierekkäistä latua yhteen liittyy.
Kauas horisonttiin hiihtäjät haihtuu.
Usva latuja peittää, pilvet aurigon
eteen varjonsa heittää.
Hiihtäjiä ei näy, myrsky nousemassa on.
Kaksi hiihtäjää toisiinsa luottaa,
varmuutta lujuutta toisiinsa tuottaa.
Kohta perillä kämpäl ollaan.
Myrsky saa nousta, takassa tuli,
soitto kotiin.
Kaikki on hyvin. Matka voi jatkua.
Muuttoa
Pään sisällä vieraita asuu. Heikolla hetkelle muuttivat sinne.
Millä asunnon oikein tyhjentäisin, vieraita turha apuun pyytää,
avusta rahaa heille syytää. Yksin parempi asia hoitaa
Niin ainakin luulin tietäväni, tIeto tosin oli väärä,
tarvitse olla niin jäärä. rakkaudesta apua antaa
pään sisäiset roinat tyhjää, kohta ylimääräinen päässä nyhjää.
Nauti ystävistä hyvistä.
Laulu
Laulunlahjat mielestäni omasin. Pihalla niitä käytin,
Naapurin hepo nauroi, Suu täynnä kauroi. Hyvä ettei tukehtunut.
Ihaili laulun lahjojani. Söhkölangoille lensi variksia, Kuulivat ihanaisen ääneni.
Kuulosti Kari Tapiolta. Eki juoksi pihaan. Lapiota hurjasti heilutellen,
Luuli sian teurastuksen olevan, Ymmärtänyt ei laulun taikaa
.Nyt en pihalla laula Vähään aikaan
ovet
Niin usein tahtoisin kertoa sulle sisimpäni salat.
Lokerot salaiset availla, luukut kiinni juuttuneet,
kenties repiä voimalla auki.
Antaa sulle voiman sisimpääni,
tunkeutua sopukoihin syvimpiin.
Tahtoisitko tehdä sen , tahdotko nähdä ajatukseni
tuntea elämäni voiman, käsilläs lämpimillä näyttää
otteesi lujuus. Näyttää mulle kuinka välität olostani.
Otatko riskin voimasi käytössä, oletko lähellä
tukeaksesi sisintäni, tuotko onnesi tuoksun.
Oletko valmis avaamaan ovet, teemmekö sen yhdessä.
Mitä haluat?
Tunnetko todella mitä ole mitä haluat?
Oletko katsonut sisintäsi peilistä, mitä näet.
Näetkö sisimmässäsi eilispäivän virheitä,
huomispäivän mustat pilvet, sateen synkistämän
sielun.
Näetkö auringon valoa pilvientakaa, onko niin että
ajatuksessi vain oven takana makaa.
Onko uskosi huomiseen huvennut, oletko ruvennut
elämään eilistä.
Elää pitäisi tätä päivää, tuntuuko usein
tässä ei ole järjen häivää.
Vaellat hiljaisuuden laaksoa, kuulematta linnun viserrystä.
Olisiko aika tw , itseään niskasta kiinni, nostaa koukkuun.
Ettei joutuisi surun suon loukkuun, hiljaisuus ainoa ääni.
Opi kuuntelemaan ilon ja rakkauden ääntä, ne sulle hyviä
asioita kuiskaa.
Ne koskaan sulta ei mitään vie vaan aina tuo, kun
rohkeasti menet niiden luo.
Tummaa lunta
Tummaa lunta satoi pihaan. Voi että vihaan synkeyttä.
Tahtoisin niin olla iloinen, Auringonpaiste kirkkaan pilvi verhon.
Unohtaa synkeyden sumun pisarat. Nähdä valoa kaikissa meistä.
Katsoa sisääsi iloita sydämestäsi, liimattu on toiseen sydämeen.
Vaatisi ett' pimeyden taksaa, hintaa sen pysty maksamaan.
Voisinpa antaa maksuksi iloa, Kultaa kalliimpaa hymyä kasvojesi.
Kaiken onnen vaasit täyttäisi , näyttäisi nyt on riittämiin.
Onnea iloa kaikille riittämiin, Joet tulvisi ylitse äyräitten.
Meille surusta riutuneille, myrtyneille. Onnea odottaville, kaipaukaipausta kaipaaville
Lada
Naapurin Eki osti kaks värisen ladan. Alta vekselin vihree, päältä tuskan punanen.
Joka aamu veiviä latuskaan käytti. Hikiseltä ekikin joka aamu näytti.
Oli semmonen sadan vedon solo, Oli seisoma kohtaan tullut jo iso kolo.
Siinä aikansa veivattuaan oli aina kauhian nolo.
Sääliksi kävi tuokin polo.Joku aamu kaveriksi meen veivaamaan.
Autan heijaamaan käyntiin.
Silmät, täi!!!
Silmissä sinistä rakkautta näin.
Hiuksissa samalla suuren täin.
En ollut uskoa silmiäni. Voiko suuret siniset olla.
Aloin oikein suuresti miettiä, Hiukan täi hidastaa viettiä.
Silmissä oli kyllä outoa, Suunnittelin värikartan noutoa hyllyltä.
Saiskohan täit ajettua kammalla, jokui kyllä neuvoi lehmänlannalla.
Osaa silmistä irti päästää, Taidan säästää tulevaa varten.
Tuskin lantaa päähän saan, Yrittäis täi kammalla vaan.
Vuodet oon miettinyt silmiä noita. Toista kertaa nähnyt niitä koskaan.
Kammalla aikamme harottiin, Kohta parijonossa kaikki pöydällä kulki.
Tulen lieska kaikki lämpöiseen syliinsä sulki.
Nenän kaivu!
Nenääni hurjalla innolla kaivoin . Tungettua sain sieraimeen vaivoin.
Tais sormi syvälle mennä. Aivoissa alkoi outo tunne.
Jotakin lohkoa kynsi painoi. Tunsin kylmäävää mielihyvää nupissa.
Pää alkoi hurjasti täristä Koko vartalossa alkoi väristä.
Peilissä oudon näyn näin, Kuhmu oli noussut otsaan,
Sormihan se siellä heilui. Siihen loppui nenän kaivuu,
Pelkäsin jos läpi tulisi. Onneksi ei menny takaraivoon.
Sormi ois läpi tullu. Läpivedon aikaan saanut.
Oppia
Tänä päivänä onpi vain liikuttu. Aamusta terhakkan poikana siirsin ensin toisen ketaran alas sängysta. Hetken tuumattuani huomasin kuin varkain toisenkin jalan siirtyneen peiton alta reunan yli. Hetken tunsin liikunnan riemua. Vielä pitäisi tämä suurin osuus tehdä. Saada muutkin kehon osat peiton alta esiin. Jalkojen yhtymäkohdassa alkoi tuntua painetta. Silloin suurempikin mies liikahtaa herkästi. Notkeasti ylös, siin ei paree alkaa odotteleen, kiirusti alkertaan, ja yksityis istuntoon. Melkein tunsin liikunnanan iloa. Eihän tämä olekaan vaikeeta. Ja eikun jatkamaan. Tulin katsoneeksi kelloa 4:30. Ei vielä liikuntaa, sohvalle ja vaakatasoon.
Rauha
Mietin koronan varjossa kun yks ja toinen varsinkin toinen sanoo rauha tälle talolle. Kuka rauha. Muori ei tykkäisi jos laahaisin jonkun rauhan meille. Ja jos se olis mönttösen rauha 86 v mitä se meillä tekisikään. Mitä se rauha yleensäkään tekisi eri taloissa. Ja tuleeko se pyytämättä, ilmestyy vaan ovelle ja sanoo että nyt on rauha talossa. Ja jos siellä on pieni lievä erimielisyys asioista joita emäntä vahvistaa kaulimella. Olis siinä selittämistä isännällä jos yht äkkiä joku rauha pelmahtaisi sisään ja selittäisi nyt mää rauha sitten tulin.Taitais sopu olla kaukana.
Taian istahtaa (harvoin istun) terassille ja miettiä tuon rauha asian uuvestaan. Onneksi on kahvi aika. Taas.
Elämästä
Marjat puskissa vähenee, Äsken sain laskun
Vuosien saatossa kasvatettu, Ajallaan pitää maksaa
Pienelle alalla ahdettuja, Tyhjältä kukkaro näyttää,
Suuren sadon toivossa , Mistä rahat saada
Marjan marjaa saamatta, Ystävät kyllä auttaa,
Elämä joskus tälläista. Onko ystäviä silloin
Vanhuus Muutos
Nivelet sormissa paisuu paisumistaan Mandariininen aurinko paistaa suoraan kasvoihin.
Harmaan pipon langat päässäni harvenee, Lisäten uutta väriä kalpeaan eloon.
Valkea rivistö suussani tummenee, Oletko valmis suureen muutokseen minuudessa
Miksikö kasvoni on vailla silitystä, Taivas sen voi tehdä, kaivaten vain lupaasi,
Älkää luulko että vanhenen, muuttaa itseäsi kaivaa rohkeuttasi muutokseen minähän elän. Pian ei aurinko paista tee se nyt.
Loppu
Kohta voi olla aika hoppu jos oman maailman loppu pääsee
Yllättämään. Toivois jokainen ettei olis talvi ja hanki ettei
sinne joutuis pyllähtää. Omassa lopussa siinä kiireen
tohinassa saattais itsensä unohtaa. Tuskin siinä hätäkässä
edes muita ehtis kohtaa. Tietäähän mihin oma katatsrofi
johtaa. Tuskaa, surua, elämässä ei ole pienintäkään onnen
murua, jonka vois on´pieneksi onneksi vaihtaa.
Turha sitä silloin on kiertää kaartaa, pakko vai alkaa onnen
eteen raataa. Ensin kaataa pienet männyt ja kävyt,
näyttää omat kyvyt. Täältä sitä aina on noustu, kohottu
ilmaan, näyttää toiset on ne jotka surua lisää filmaa.
Ykkös pallilla lopulta seistaan, hymy kasvoille nousee. Nyt ei
Tarvii enää kiristää jousta. Oikeat pystyy aina suosta nousta.
Vanha minä!
Vanha minä astuu esiin, silmäni siitä kastuu.
Halusin poistaa kaiken entisen elämästä.
Uutta vartta kasvattaa ruosteisen tieltä.
Kaivoin monet montut, elämäni puistoon.
Halusin haudata kaikki vanhat muistot,
pääni syöväreistä, esiin kaivaa, nähdä vaivaa.
Upottaa syvälle maan poveen, itse lankesin
silloin samaan loveen. Törmäsin suureen ja
näkymättömään muistojen oveen.
Pääni löin, silloin yht äkkiä periaatteeni möin,
sanani söin ja tässä sitä taas ollaan.
Vanha minäni astui esiin, tunsin taas uppoavani
Itsetutkistelun syviin vesiin.
Siellä sitä rämmin syytösten suossa, olenko mitään
Tunnenko meloa vanhassa riutuneessa kehossa, oispa
Jokin edes vähän ehoa. Aikani ootan ja järkiasioita
mietin eiköhän sekin tehoa.
Kuiskaus
Kuulen kuiskaukses kaukaa, mieleeni satakielen iltahämyssä tuo.
Ääni korviini muistoja vuosien varrelta kantaa, muistan yhteisiä
hetkiä kuljimme paljain jaloin pitkin kultaista rantaa. Pehmoista
santaa varpaamme kantaa. Niin raikkaan tunteen aallot jalkoihimme
tuo.
Näitä tunteita kanssas koskaan en pois voisi antaa, ne mieleemme
syöpyy, Liittomme joskus sinetöity , voimme täällä rannalla yhdessä
yöpyä.
VÄREJÄ
Sinistä ,punaista vihreää, värien kirjosta,
mustavalkoiseen elämään, kipua särkyä
tuskaa, terveyttä toivoen, kaikkensa antaneena
itseensä luottaen, värejä vaihtaen. Terveyttä
hoitaen. Voisiko parempaa toivoa, Vaihtelevuutta
elämään, tuskin askeleita lisää, varmuutta
kuvioihin elon antaa ilon. Väriä kaipaamme ,
ääneen se usein ulos raikaamme
AURINGON NOUSU
Kuulaasta auringon noususta, auringon laskuun
peltomme heilimöi, heiluttaen korttaan.
Uutta syvyyttä suoden laskuvesiin.
Meren aaltojen lailla heiluttaen,
Vaahtopäitä vaaleita vaihtaen väreitään.
Elon meret meistä välitä,
Omaa tahtiaan kuljettaa kaukomaille.
Auringon noususta, auringon laskuun
loppujen lopuksi mitään ei jää meidän
taskuun.
YHDESSÄ
Kuljen aina rinnallas,
virroista vihan vlittämättä.
Kantoja eteen elämän
liikaa meiille kaadettu,
yhdessä kaikki ylitämme.
Rakkaus toisiimme sitoo,
niinen lailla nitoen lyhteen.
Valintoja
Menneisyyden valinnat vaikuttaa tulevaisuuteen,
tulevaisuuden valinnat menneisyyteen, ei kuitenkaan
ole hyvä elää vain tässä ja nyt, se vaikuttaa taas huomiseen
AIKA
Aika on meille armoton,
se antaa ja ottaa
Menee jäämättömästi eteenpäin
sen kulkuun voit itse vaikuttaa,
mutta et pituuteen.
Unelmia
Takkatulen tulen ääres istun, vaipuen mietteisiin syviin. Kuvitelmissa vaivun tuulentuneiden kauran jyvien syliin. Unessa ne meidät täysillä peittää, kun siinä samalla yrittää smol tolkkia heittää. Lämpö viljasta hellästi huokuu. Tulen loimussa väri kasvoille heittää, Siinä se tunnelma suli, alkoi hellasta kuulua, muori perunoita keittää. Vieno rätinä pannussa kävi, sian rasvastahan kirkasta tuli. Tunnelmoi siinä sitten kun nenään leijailee ihanat tuoksut, siinä sitä unohtuu kaurapellossa alasti juoksut.
Nyt mielen vie tirisevä läski sahdissa vielä pikkuisen lilluva mäski. Siinä meni nyt se ajattelijan tietti. Vika ei oo mun vaan muorin, minä poika kiltisti perunat kuorin, läskiä suuhun mätän käsin suorin.Näin se elämä unelmoiden kartanossa jatkuu. Hyvin syödään mietitään kaikenlaista metkuu.
Me
Tuulessa on taikaa, meille kahdelle se onnea raikaa. Mikään ei meitä estää voi yhdessä olla. Käsi kädessä. Toisiamme voimme tuulessa kestää. Jos vai yhdessä tahdomme sen.
Ottaisitko kanssani vuodet vastaan, yhdessä voimme ainakorppuja kahviin kastaa, maljat elämälle nostaa.
Läpi tuiskujen tuulten yhdessä tiemme kulkee, auringon säteet samenttisin pinnoin pois esteet eestämme sulkee. Ilman huolia saamme olla, mikään ei paina, ei meistä tunnu että elämä ois vain laina.
Ottaisitko kanssani vuodet vastaan, yhdessä voimme aina korppuja kahviin kastaa, maljat elämälle nostaa.
Aurinko tuulet elämäämme loistaa sanoja rakkauden alituisesti toistaa. Mitä me olisimme ilman toisiamme, tuulten heittelemiä laivoja, täynnä vanhuuden tuomia vaivoja.. Valitus yksinäisyyden aina kuuluis, nyt me olemme tässä.
Ottaisitko kanssani vuodet vastaan, yhdessä voimme aina korppuja kahviin kastaa, maljat elämälle nostaa. Me olemme aina me, toistemme tuki ja turva.
Kiero
Siinä varjossa maatessa (harvoin makkaan) mietin mitä se mahto tarkoittaa kun isä ukko sanoi aina ennen kohtalaista kuritus sessiota "niin on kiero että (nätisti sanottuna) pissaakin kieroon."
Usein oon kattonu niin komiasti kaari tulee suoraan. Vaikka siin lasettelet niin ei lenn kieroon.Joskus talvella kokkeillu ei jää kaarelle. Kuinka vänkyrä ihmisen pitää olla että on kiero.Riittääkö kierouteen että kävelee s kirjaimen kaltasessa asennossa.
Vai pittääkö olla oikei tuhannen venkurissa että on oikein kierossa. Saati sitten tuon veen heittely.Pittää melkein lurautellessa veellä tiskotansseja jotta kieroon lentäis. Jos on kovin kierossa mutkilla miten sitä saa vetensä heitettyä. En kokeile. Housuun tulee kuitenkin.
ILO
Ilo on osana elämää, aurinko paistaa, hanget timanttien lailla kimaltaa. Aurinko lämmitä hankien pintaa, säteet vielä kauaksi jää. Lämmön iloa oottaessa saamme siristellä silmiä, kauniita valkeita helmiä tauotta rakeina sataa.
Ilo tuo talveen väriä vailla harmautta hangen. Tahtoisimme sitoa auringon säteet yhdeksi kimpuksi, kantaen ovellesi lailla lyhteen. Voisimme nauttia talven ihmeestä läpi pakkasten paukkeen monelle iloa antaisi.
Turhaan niitä emme toisten oville kantaisi kimppua säteitä. Ota talvi kera auringon kimpun, nauti pakkasista kerran jos toisen, aina emme voi tarjota, yhteistä aikaa, nauttia talvesta. Kun ilo alkaa ovesta pilkistää aukaise isommalle, älä ovi sulje ohi kaiken talvisen ilon ohi kulje.
Lämpöä
Kulkua auringon paisteessa, läpi hyisten ajatusten virtojen. Paljaat varpaat tutisee, kaivaten lämpöä kylmettymiin.
Ei pipoa ei hanskoja, vain lämpöiset muistot menneestä ajasta. Pitää lujasti kiinni menneistä rajoista, edes virran kuohuissa niitä voi ylittää.
Hyytävä virta vie vauhdilla mennessään,
läpi hyisten ajatusten virtojen.
Tarrautua rannalla oksiin ei ehdi, ainainen kiire estää juurtumisen tahdin. Ystävyyden puute patoja tielle ei anna, tukea ei siis sieltäkään kanna mukana virran.
Mieli virkeänä kaikesta huolimatta kulkua jatkaa, läpi auringonpaisteisen rannan. Kerran vielä aurinko hyisen virran sulattaa.
Silloin pipo on päässä, hanskat kädessä. Lämpöä riittää.
ONNI
Onni ei aina oo itsestään autuuden merkki, Sitä mieltä oli Kaakkoise Erkki. Hänellä oli siitä hyvä esimerkki. Sukulaismies voitti lotossa muutaman tonnin.
Tietysti ajatteli mitä rahalla saisi. Ostan auton uuden,takaan lasten kuuluvuuden, uudet puhelimet osti, samalla naapurin miehelle kosti, meni ja osti isomman traktorin,.
Rahat käytetty aikoja sitten. Sokeus voiton tilasta pimensi mielen, nähnyt todellista summaa, onneksi ei menny ja ostanu hummaa jota vaimo oli kinunnut.Onni ja autuus
aina kulje käsi kädessä.. Onnea voi löytää monesta paikkaa, Talvipakkasella pakkanen paukkuu keittelet tsaikkaa, onnen tölväys kohdalle iskee, sisusta lämmittää , maku hyvälle maistuu, hiukan rommia sekaan tuikkaaa, mikä on pakkasella ottaa lämmintä huikkaa.Onnen tunteen suo autuuden tunteen tuo.
Onnea tarvitse etsiä, kulkea hakea pitkin maita, metsiä. Onni on tullakseen ilman hakemisen hommaa, ei kannata sen takia hakea pomolta lomaa. Ottaa itsensä
kaikken positiivisimman kuvan, se sulloo reppuun. Menee rauhalliseen paikkaa tutustuu heppuun jonka kuvan sulloi reppuun. Kaivelee hyviä puolia jopesta tuosta, sillo ei kannata itsekritiikin suosta juosta.
Antaa autuuden auringon kuvaan paistaa. Näkee hyviä puolia, antaa rakkauden nuolien itseensä osua. Olla itselle armollinen nähdä itsensä uudessa valossa, Ei aineellisuuden talossa. Anna onnen luokses tulla. Älä pienistä pois aja tai älä ylitä herkästi negatiivisuuden raja
VUODENAJAT
Tahtoisin niin ruusut punaiset sulle antaa, oothan ollu
tukeni vahvuuteni vuosien ajan, voisin nuo kukat sulle
usein kantaa. Ruusuista menis maku jos aina sulle niitä
usein toisin. MItä järkeä sillä tavalla ois sua muistaa.
Kun oikein ajattelemme asiat näinkin hyvin luistaa,,
Aurinko pesusienen pohmoisin pinnoin meille paistaa.
Siellä se häikäisten usein kirkkaasti loistaa. Kaikki säteet
päivästä päivään iloisuutta toistaa.Kukaan sitä ei voi poistaa.
Nautimme kesän mansikkaisesta mausta, pellolta keräten
kuin mustikoittenkin hausta. Maut tuo miellen riemun
kiljahdukset yhdessä uiden, joskus menneisyydessä viljaa
puiden, kaskaan meihin emma antaneet vaikuttaa muiden.
Syksyt yhdessä metsiä kiertäen, minkään emme antaneet
väliemme kiertää vinoon, kiltisti yhdessä laitoimme talven puut
valmiiksi pinoon. Olim varautuneet hyvin talven tuloon, sieniä kella-
rissa purkit täynnä, pikku jäynä väriä elämään väriö toi.
Talvi vihdoin elämäämme koitti, pakkenen ja kylmyys auringon
vähäksi aikaa voitti, aika jolloin pinotut puut oli tarpeen,
hellassa paloi lämpöä luottamusta, uskoa tulevaisuutemme valoi.
Talvellakin oli paikkansa silloi, usei istuimme vierekkäin illoin.
Vihdoin kevät koitti, solisevien purojen ääni pakkasen paukunnan
voitti, koitti aika jolloin toisemme uusin silmin näimme, oli aika
perhettä perustaa, toisiimme luottaa. Nyt oli sen aika kasvaa ja varttua
Voittaja
Ystävyys on katoaa, harvoin toisemme nähdä saan.
Kiireet elämän meitä erottaa, huolet ja murheet surua
aikaan saa. Toisistamme voimat verottaa.
Olisi ystävä jolle huoleni purkaa saan, joka auttais
yhdessä maailman voittamaan.
Monet huolet hartioitamme painaa, onhan elämä
vain lainaa. Maksuerät helposti rästiin jää, saman
tien ne ulosmitataan, Maksamattomiksi katsotaan.
Olisi ystävä jolle huoleni purkaa saan, joka auttais
yhdessä maailman voittamaan.
Tuskat ja murheet jalkamme hitaiksi saa, millään
emme nopeutta nostaa, katoaa surumme myötä
myös jalkojemme alta maa. Pisarat silmiimme jää.
Olisi ystävä jolle huoleni purkaa saan, joka auttais
yhdessä maailman voittamaan.
Kyyneleet silmistämme kuivu ei, tää yksinäisyys
ihmisen ilon kaiken vei. Tähtinä taivaan ystäväni nään
toveruuttas kaipaamaan jään.
Olisi ystävä jolle huoleni purkaa saan, joka auttais
yhdessä maailman voittamaan. Sen yhdessä tekisimme
tähtien takaa, ois elämä silloin rehti ja vakaa.
Olisi ystävä jolle huoleni purkaa saan, joka auttais
yhdessä maailman voittamaan.
Me
Aikaamme yhdessä vietimme, mietimme mitä meistä tulla vois.
Koulutus kyllä riitti, monia ahjoja opintiellä kävimme, Yhdessä
reitit tulevaan suunniteltiin, näimme vai toisemme, muusta emme
välittäneet.
Vihdoin valmistuimme , toiveet korkealle nousi, paikat meidät eri
teille vei. jousen lailla ponnahtaen erilleen. Eri katuja kuljimme , pois
mielestämme liian helposti toisemme suljimme. Usein mietin muistatko
vielä mua.
Valat jotka toisillemme vannoimme, lokkien lailla taivaalla lensi pois.
Elin elämääni kuin sua ei ois. Samaa kuulin vanhoilta tutuilta susta. Olit
mennyt vuosi sitten naimisiin, lapsia tulossa. Siis meitä ei enää ole.
Mitään ei enää tehtävissä ois.
Ehkä vielä tapaamme. Toivon sun olevan onnellinen siellä jossain.
Tänään
Tänään emme ehkä voi
Huomenna emme jaksa
Ei kannata harmitella
näitä päiviä, nauttia
joka hetkestä
Päivien lyhyys tuo oman
surkeutensa, kuin reikä
sukassa,jonka voi paikata
Hymyn langalla.
Tyhjyys
Sielun tylsyys, kauas näkyy, koppia ottaa
tyhjästä pallosta.mikään ei voittoa sua.
Aina toiseksi jäämme, pallolle mielen.
Tyhjyyden tilaa täytä ei millään. Haukan
tavoin laajoja kaartoja teemme. Ilmavirtojen
täyttäessä ilma tilaamme. Tyhjyys kukoistaa.
Tuputettu täyteen kaikkea roskaa, kannet kiinni
niitä ei enää nähdä.Tyhjennykseen lähtevät tyhjyys.
Astia täyteen turhia ajatuksia, tyhjyys tulee pian.
Tuoksu on vienoa toimettomuuden tuoksua,
Tyhjyyden raakaa kuminan hajua. kitkerää silmistä
vuotavaa outoa olotilaa.Yrttinen sekoitus tyhjyyttä.
Värien kirjo mustavalkoiseksi muuttuu. Mielensä
taivaasta sinerrys puuttuu. Ottaen voiton aamun
koiton kirkkaudesta. Kaikki voi olla hyvin
Yhdessä
Mikä meitä yhdistää, mikä kiinni pitää, miksemme vain ole me.
Miettimättä turhaan, kulkematta harhaan, emme kuitenkaan
osaa ruusutarhaan. Pilvissä päämme ei kulje, tasaisesti poistettu
tummien pilvien murhe. Yhdessä tahdomme rauhaa ostaa,
tummien pilvien yläpuolelle nostaa.
Yhdessä kuljemme saappaat jalassa suot ja mannut, kierrämme
kaikki suuret ehkä myös pienet kannot. Kerrankun päätämme
suunnan tuon, menemme uhkista huolimatta onnemme luo.
Yhdessä meitä ei kukaan estää voi, yritti kerran myrsky, ja rumuutta
luoksemme toi. Palautimme yhdessä kaiken roskan, antaneet
rumuuden tuskan hallita meitä.
Yhdessä olossa aina voima riittää, mietimme elämäämme
voimme vain toisiamme kiittää. Vain me kaksi olemme toisillemme
tärkeä, toisista tuntuu onko tuossa mitään järkeen. Eikö ympyrää
pidä laajentaa, voimaa lisätä.
Sade
Sateen perässä juoksin, tunsin sen tuoksun kaukaa.
Tuoksui kielolta, vienolta, hetkittäin muistuttaen
syreeni pensaan tuoksua.
Sateen perässä juoksin näinhän sateessa hiuksesi sun,
ne toivat aina mieleen mun, kastepisarain hennon tuoksun,
siitä johtuu juoksuni luokses sun.
Sadetta juoksussa voi voittaa en, yritän kitaralla soittaa hennot
sävelet, hidastaen sen tahtia, kuuntelemaan jos se jäis soiton
mahtia.
Sade on tunteelle herkkä, surun suuret kyyneleet virtaa vuolaana,
Se muistuttaa meistä, yhdessä niin usein yhdessä itkemme,
nauramme, laulamme sävelten pisaroita.
Sade ne kanssamme tuntee, yhteen meidät liittää, kosteuden
suurilla pisaroilla, mikään ei estä onnemme määrää,.
Sateen perässä juoksen etten menettäis suo, sen sateeseen
joka pisaraan kirjoittanut oon. rakkauteni sinuun. Kun pisarat
kastelee sun hiukses hennot, muistat meidän yhteiset sateiset
retket ja onnen tuomat hetket.
Rakkauden etsintää
Rakkautta vain minä poloinen maailmalta hain.
Rukkasia mulle tarjottiin niistä kaupan perustaa voin.
Kuljin kaupungit ja torit, mittailin katujen määrää,
katselin ihmisten tointa miten häärää.
Missään kaupassa rakkautta suotu, hyllyt oli tyhjät
lisää ei tuotu. Ehkä täälläkin oli pula tuotteesta tuosta.
Eihän rakkautta nosteta kuin turvetta suosta, sitä pitää
haalia, lämpimän hellästi vaalia.
Kenellä myyjällä siihen ois aikaa, soitto soi ja kaupoissa
laulu raikaa. Siitä ei turhia makseta.
Hyvä kun ei jakseta edes itselle rakkautta saada, siinähän
menis koko rakkaus pilalle, jos meteli tulis tilalle.
Luovuin rakkauden hausta, maiskuttelin suuta pidin kyllä
rakkauden sanan mausta.Ehkä myöhemmin kohdalle sattuu.
Kiiirust
Kiirettä, kiirettä, kiirettä vain, kaikkilla nopsaan jalka käy. Ketään hidastelemassa ei näy, kaikkilla kiirettä työntää vain.
Kerrostaloissa ovet paukkuu , näyttää siltä meno ehtiikö ainaottaa mukaan edes laukkuu. ovien taakse jää koirat haukkuun.
Kiirusta, kiirusta yhteiskunnassa kaikilla on, ehdi ei tervehtiätoista ,yhtä kiireistä samanmoista.
Aamulla lapsi tarhaan, kiireellä töihin tekemään parhaansa. Kiiruulla lapsia hakea tarhasta, kiitellä lapsiperheen onnesta, harhasta.
Tätä kun jaksaa neljäkymmentä vuotta eläkepäivät koittaa, vihdoin rauha kiireen voittaa, niinhän sitä luullaan kiikkustuoli aikakoittta
Mummut ja vaarit rollaattorit kolisten rapuissa kulkee, missään ei ehdi ovia sulkeen. Kaikilla kiirusta matkaan vie, kukaan ei tiedä minne lie. Sama rumba jatkuu eläkkeellä kuin nuorilla ennen.
Ystävyys
Mikä kumma meissä oikein maksaa, ystävyydestäkin jo pitää antaa
monenlaista taksaa. Ennen riitti hyvä sana, jäänyt ei kukkaroon
minkäänlainen vana.
Nyt pitää paarissa aina istuu, kaveri maksaa se kyllä jaksaa, käyhän
se hyvässä työssä , monesti on vuorossa myös yössä.
Aina sillä on uudet kledjut päällä, vaihtelee monella eri säällä
Kun leffaan mennään miksei jokainen vois ite rahaa käyttää, miks
toisten just sillä hetkellä köyhältä näyttää.. Sillo tuo aukko jonkun
pitää täyttää jos meinaa elokuvia muutkin käyttää.
Ystävyys non iso juttu siihen ei liity raha ei jonkun tuttu. Tärkeää ei
ole onko vihreä tai punainen nuttu. Juttu on yksinkertainen.
Ystävä kaikkensa toisen eteen antaa, myös huolet ja murheet kanssas
Kantaa.
Matka
Lentorata aikuisen, on pidempi kuin lasten pienten.
lapset vilpittömästi oottaa matkaa lyhyttä, joka perille
meidät saattaa.
Aikuisen ja lapsen ero näissä asioissa on yhtä iso
kuin lisävero, hintansa niistä pitää maksaa kuitenkin.
Ensimmäisen mutkan jälkeen kuuluu, joko ollaan perillä.
siinä vaiheessa ei kannata vielä puristaa rattia sormet verillä.
Itsehillintää matkat vaatii. Voihan aina leikkii vaikka levyraatii.
Lopussa kiitos seisoo kun perillä ollaan , pulssi laskenut nollaan
kaikilla hyvä olla.
Aurinko
Aurinko nousee aurinko laskee, aurinkoa emme määräillä voi.
Kaikille se paistaa, omana aikanaan, sopii tai ei meidän
aikajanaan.
Auringon noususta kaikki pitää, sen ansiosta kurkut tomaatit
perunat kasvikset alkaa itää. Ilman aurinkoa meillä ei olisi mitään.
Auringon laskusta taivas hehkuu värien huumaa, sen vaihtelut ei oo
konsanaan toistensa toistoa. Voisitko unohtaa koskaan sen loistoa.
Aurinko meille on tärkeä, elämässä ei olis mitään järkeä, ilman aurinkoa, sen paistetta, voimaa joka meitä hellästi hoivaa.
Ikeet
Vesisankkoja ikeessäin kannan, kerralla kuormat
täydet. Kaikkeni annan saavien täyttöön.
Hitaasti vuosien saatossa ikeitä kannan, sangot
ruosteiset heikosti vettä pitää.
Monet yhdessä sankkoja ikeellä kantaa, niin
helpompi toiselle tukea antaa.
Tulisitko joskus mun iestä helppaa, pikkuisen
matkan, sitten yksin jatkan.
Helppoa toista ei anoa matkaan,
jotenkin luonteessa, yksi aion jatkaa
Me
Ostatko vettä, kylmää, raikasta, meidän yhteisestä paikasta.
Maksatko kenties täyden hinnan. Oletko valmis siihen.
Auringon helo piristää pinnan, kaivon reunan.
Sillä me istumme ootamme aikaa auringon laskun.
Käsi käteen liittyneenä, toisiimme vaipuneina.
Paineet
Missä on järki missä on äly, Kaikista teoista nousee turha häly.
Hartioita painaa tekojen paineet, iskee niihin voimakkaat laineet.
Hyökyaallon tavoin toinen seuraa toistaan, painaen kumaraan,
kaislojen puskan, aiheuttaen surun ja tuskan.
Tunteet
Hiljaisuus ympäröi mielen taulun, sen värit vaihtelee
tunteiden tuulissa, voin sen tuntea väreinä aaltojen,
suokoon makua mansikan, vaahtopäät merien.
Hiljaisuus ympäröi mielen taulun, vaihtaen laulun
mollista duuriin. Tanssia tangon, tulisen ja kuuman.
Painaen mieleemme huuman.
Kurkiaurat
Taivaan kurki aurat kyntää pilviin, suuria vakoja,
onnen istutusten kasvimaahan,
Herättäen onnen kyyneleet kastelemaan kasvujemme
sadon, estäen surun murheen kadon.
Autuuden pilvet kulkee ylitsemme, haalien onnen tuoksut,
johdattaen luoksemme taivaan vuohet, miksei onni kestä.
Miksei kukaan pilvien siirtymistä estä. Taivaan aurat vaihtuu,
joutsenten lauluun, tuoden uuden alun, elämän halun.