Kyyneleet

Jälkeesi jätit kyyneleesi suuret, ymmärtänyt koskaan
mitkä oli tuon surusi alku juuret. Usein matkalla
ollessani asiaa pohdin, olit mulle sähköjohdin joka
surujen virtaa akkuihini lataa. Sitä virtaa vähitellen itsestäni annan tummiin lamppuihin, joista sädettä valon tuskin saan.
Suru meille kaikille tuskaa tuo, kunpa voisimme padot aukoa, antaa vuolaasti virrata pois surujen vuo.
Tään peitteen alle joka yllämme murheet kantaa, tulis tuulettaa, viskata pois surujen virrat, pölykoirat siinä uittaa, antaa niiden mennä, puhtaampi ois ilma, raikas kulkea vain auringon appelsiiniset raikkaat maut mieleemme nousta. Tää ilo on meidän asia siitä emme koskaan jousta.
Annetaan toisten rypeä luumuisessa surun suossa, tuoksua rämeen ja nevan haistaa.. Me tahdomme iloa maistaa.