Halauksia!

Istahdin kivelle suurelle, näin siitä maat ja mannut, taivaan sinet, kauniin
vihreät puut. Mieleni tyyntyi, kuin lammen pinta myrskyn jälkeen. Suo pursijen tuoksun hurmatessa maan.
Yksinäiset ajatukset vaelsi lammen pintaa, vesikirppujen jättäessä jälkensä ajatusten
vanaan.Ulkaltaisinko katsoa lammen tyyntä pintaa. Joudunko maksamaan kovaa
hintaa, jos mielly en näkemääni. Entä jos katson väreet lammen sotkee kuvan.
Kuinka masennun taas mitä näen, epäselvän kuvan, katsojan kasvoista. Uskaltaisinko tutustua itseeni edes kurkaten hiukan. Rohkeus pettää, katsoa totuutta silmiin.
Jos näenkin syvälle sisimpääni , silmät kertoo mitä olen. Silmistä voi nähdä niin
paljon. Päädyn katsomisen estoon. Odotan , uutta haluamaani teen. Puita halaan, teen sen kuitenkin täysin salaa. Halatessa kerron mielialani ja huoleni sille. Tiedän se helpottaa, ei vääristä minä kuvaa. Lammen pinta voi sen tehdä väreilyllään.
Puut on suoria, suoraselkäisiä. Niille uskallan tunnustaa virheeni, ne ei naura, kuuntelee mieleni sopukat.
Lähden nuop halatut puut tietää minusta, ajatuksistani paljon. Tänne palaan, puitani halaan, kerron viime kuulumiset, olemme yhtä puut ja minä, ei kerrota muille, tämä on salaisuutemme meidän ja suurten puiden teidän.