Epäonnea

Metsissä kuljin itsein liikkeelle piiskaten kiskoin. Suutuspäissäni risuja, käpyjä viskoin. Miksei mikään onnistu. Aina asiat menee pieleen. Kun oikein kaikessa mokaan puren siinä rytäkässä kieleen.
Samalla metässä rytistäessä kaikenlaista entistä tulee mieleen.

Tunnen itseni turjakkeiden kuninkaaksi. Epäonnen lukko, avain hukassa, reikä sukassa, kukko ääni mennyt, aamuisin ei herätä, turha tältä papalta mitään perätä.
Siks metsässä kuljen, vahinkoa ei enempää voi kellekkään tuottaa, tai voiko siinäkään asiassa itseensä luottaa. Kohta kuitenkin lyön pääni kovaan puuhun, kompastun saan multaa suuhun. 

 Tai astun suon silmään, polviin asti kastun, kiva on lampsia saappat täynnä vettä. Pihalle veet saappaista kaajan, tiedän tuonkin lahjan saajan. Kohta kun takaisin palaan minä se tietysti saappaisiin kompastun ja kuralätäkköä maassa halaan. 

Tällaista se on epäonnisen elämä. Kerran oli hyvä tuuri, tuli kova tuuli, vieressä seisoin kun päälle meinas puun kaataa, onneks kaatu viereen , meni vain uusi suuli.