minä.....kö onneton

Muistan hyvin kuin eilispäivän nuoruudessani, ostaessamme pilailukaupasta hajupommin.

Laitoimme sen opettajan tuolin alle jossa se räsähti rikki levittäen melko vahvan tuoksun luokkahuoneeseen. Luokkaa tuuletettiin monta tuntia sinä päivä. Tietenkin meitä oppilaita nauratti opettajan ilmeet alkuunsa.

Se ei ollut totisten hommaa. Senkin jälkeen muistan nauraneeni muutamia kertoja. Mitä sitä turhaan nauramaan jos ei naurata. Elämässä muutenkin on hyvä ottaa asiat vakavasti, ei aina voi kaikelle nauraa, tai laskea leikkiä. Olen luonteeltani synkkyyteen vaipuva. Ei se kuitenkaan tarkoita etten osaa iloita. Nauran kun naurattaa, aina ei tosiaaan naurata. Vaikka hymykuoppaa olekkaan osaan iloita.Hetkellinenn tilanne komiikka hymyilyttää aina. 

Yhtenäkin aamuna naapurin isännän auton päälle kaatui peräosaan puu, voi että se oli hassu tilanne.En mitenkään ole vakavuuteen taipuvainen tai onneton yksinäinen elämäänsä kyllästynyt. Lapset tosin saattavat huudella joskus leikillään hiekkalaatikolla surkimukseksi mutta se nyt on lapsista vain hauskaa.

Olinhan johtajan 60 vuotipäivilläkin 14 vuotta sitten viivyin niissä kokonaisen tunnin ja sitten vasta lähdin pois. Hetki sitten juhlimme sukulaismiehen häitä, kärjestin jopa polttarit kun pelasimme yhdessä lautapelejä, ostin niihin omalla kustannuksella kaikille 4:lle ykkös oluet. Hauskaa oli. On siis hauskaa pidetty ja osataan juhlia. Televisiostakin katson kaikkia ohjelmia, varsinkin draamasarjoja, niissäkin joskus täytyy nauraa.

Minä...kö muka onneton