Tauti

 Tuli tauti joka muutti meitä, pisti kulkemaan erilaisia teitä. Arvot jouti romukoppaan, mikä ennen oli tärkee, siinä nyt eiollut mitään järkee. Vanhusten piti sisällä istuu, katsella ikkunaruutuu, vähemmästäkin siinä puutuu. Useimmat koitti varovasti elää, toisille pienikin karanteeni teki tenää. Pakko oli päästä happea haukkaa, ajateltu ei vanhus raukkaa, kunhanitse sain vain laukkaa.

Missään ollut mitään rotia, työtkin siirtyi kotia. Hommat tehtiin mitä ehti, kotityössä kääntyi uusi lehti. Pahin isku tuli alkuun. Vasikutti elämän kulkuun. Ravintoloissa istuminen loppu, kohta ollutkaan mihinkään hoppu. Ravintolat myivät ruokaa kipoissa ulos, siitä huolimatta hyvä ei myynnin tulos.

Suojaa suun eteen alkoi jokainen käyttää, aina oli niitäkin joiden piti näyttää. Mä en maskia tarvii, se on heikkoja varten, turha mulle työntää, pakko monen myöntää, olis ollu viisasta käyttää ei tarvis kavereille sairaalan seiniä näyttää.

Piikki tuli, aateltiin nyt tauti suli. Heti sekään mennyt oikein, monien mielestä, kuulsi sen äänestä, kielestä.

Kauankohan tää jatkuu, kysyy moni, mahtaako kukaan tietää, pakko vain aikansa sietää. Turha surra tautia tätä. aurinko loistaa, hymynsä toistaa. Onhan meillä onneksi ystävät hyvät, toivottavasti juuret syvät.