Tie

Elämän polut on kovin krantut, varpaat käppyrällä kulkee papat, santut. Jos ne olis reilut, tottakai sinä ja naapurisi niill heilut. Kuka pystyy omaa elämäänsä vallita, toiset niin mielellään sitä tahtoo hallita. Ne sanoo sulle ota sitä ota tätä, oma itsekkyytemme kuiskii älä ottamatta jätä. Kuinka usein tahtoisimme tulla ja tehdä sitä sun tätä, ja sitten taas huomaamme että ajatus oli alusta alkaen mätä. Mikä tuon ajatukseemme alun alkaen hilas, ja tämänkin osion elämästämme pilas.Elämän polut on kovin krantut jos ois tarkoitettu kaikille vaikka maikille, silloin taskunsa täyttäis hurja pari, niinkuin pappa ja rami. jos näkisit vain nurjat puolet. toiset pitäisi huolen , yksin saisit kerätä kaikki nuolet.Me ollaan kummia otuksia, toisia pelätään, niiden suruja kerätään, kun säkki on täys me ehkä huomataan aika on herätä, liian myöhäistä totuus perätä.säkki on täys suruja, seassa kovin vähän onnen muruja.
Murut kun kastuu ei oo jäljellä montaa onnen lastuu. Surun säkkiä on helppo kantaa, mielellään ei tahdo sitä antaa.Jokainen joutuu itse säkkinsä kantaa, helpompi ois jos menis kohti onnen rantaa. Eikä kaulassa olis tiukkaa surun pantaa.Positiivisuus kaiken ydin. Senkun hoidat maaliin, suru ei jää sun kaaliin. Positiivisuudella kuitenkin hoidetaan hommat loppuun.