Tunturi

Löysin oman tunturin laen, kauan vaeltelin , etsin huippua sen.
Löysin yhden omakseni sitä tuntenut en. Huipulla saröjä liikaa,
tunturipöllön siipien havina kertoi sen , kodikses tää laki sovi sulle,
jatka etsimistä. Kävelin solat, kurut, lompolot kiertäen omaani
löytämättä. Useampi huippu eteeni tuli, olin varma tähänkö
hakemiseen minun voimani nyt suli. Rakkaa ja jäätä, jalkani mursi,
vaikeaa kulkua, pehmeä sammal allani jousti. Monet yöt paljaan
taivaan alla yöni vietin, hakien omaa lakeani.Seuranani porot, sopulit
yhdessä hakien. Toiset ruokaa toiset suojaa, niin hiljaista ääretöntä aikaa.
Kulkuni yhä kauemmas johti, mieleni taivalluksen aikana jo pohti,
löydänkö koskaan lakeani omaa. Niin kauan yksin jo ollut, sain
puhekareikseni, kiirunat ja riekot. Riekon oudolta naurulta saanut en rauhaa.
MIeleni palasi aikaan ,paikkaan samaan josta läksin. Vuodet viettänyt
laella tuolla, kodilta tuntui, uskoin pöllön sanaa, tää laki kodikses sovi ei
Luulin viisaan tietävän kaiken, erehdykseni vei vuosia ajasta, sinne
kuitenkin ajatuksissa aina palaan. Olenko oppinut ajasta vaelluksen mitään,
sen opin siihen tein vihdoin topin, vaikka pöllö voi olla vanha ja viisas, ajattelee sekin omaa napaa, saanpahan lentää täällä yksin olla vapaa, toisia en tarvitse
ajatuksiani sotkeen. Ymmärsin hyvin pöllön halun, siks siiirsin oman paluun.
Jokainen meistä voi hiukan omista tarpeista joustaa, yhdessä tai yksin omalle laellemme nousta.